Pakko vaan hehkuttaa tätä au pair juttua! Oon tällä hetkellä niin innoissani, enkä epäröi yhtään lähteä. Aikasemmin mun mieli heitti ihan kärrynpyörää ja välillä ajatus tuntui hitsin hyvältä ja välillä väänsin itkua, etten halua mennä. Mieli muuttui siis monta kertaa päivässä. Nyt jotenkin, kun mahdollinen tuleva hostperhekin on löytynyt, alan tajuta, että tää tulee ehkä oikeesti tapahtumaan! Tottakai mua jännittää ja pelottaa, tuntuu kamalalta jättää poikaystävä ja hyvästellä kaikki kaverit. Mut hei! Se on vaan korkeintaan vuosi. Tietenkin mulla tulee ikävä kaikkia hurjan paljon, mutta aika menee nopeesti ja lähdön jälkeen oon jo pian kotona.
Kun mun hyvä ystävä lähti vuodeks vaihtoon, itkin kuin pieni vauva. Loppujen lopuksi tää vaihtarivuosi meni nopeammin kuin mikään vuosi ja nyt kyseinen henkilö on ollut Suomessa jo vuoden. Sitä paitsi, mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeemmin aika menee.
Mitäkö odotan ulkomaille lähdöltä?
Odotan aivan huikeeta kokemusta. Toivon, että mulle sattuu mukava ja hyvä perhe. Kaikenlaisia kauhujuttujakin on tullut kuultua. Toivon, että mun kielitaito enkun osalta paranee ja opin mahdollisesti puhumaan espanjaa, jos sinne päädyn. Se olis aivan mahtavaa. Espanja on kaunein kieli, mitä tiedän. Toivon, että tutustun paljon uusiin ihmisiin. Olis myös tosi mahtavaa tavata muita au paireja. Tän mahdollisen hostperheen naapurissa asustelee muuten ranskalainen au pair. Häneen haluaisin ehdottomasti tutustua.
En kuvittele, että au pair ajastani tulisi helppoa. Oon melko ailahtelevainen persoona, joten mukaan mahtuu varmasti huonoja ja rankkojakin päiviä. Koti-ikävä tulee varmasti. Onneksi kotiin voi aina laittaa viestiä tai soittaa ja Skypekin on olemassa.
Tiedän myös, että au pairin homma ei ole sitä helpointa hommaa. Lapset voivat olla haastavia ja perhe voi vaatia kohtuuttomuksia. Toivottavasti mulla käy hyvä tuuri ja esim. työtunneista päästään yhteisymmärrykseen eikä sopimuksesta poiketa.
Au pairina mä myös työskentelen kotona, joka voi sinänsä olla hankalaa. Samassa paikassa oot periaatteessa vapaalla ja töissä, kun normaalisti työjutut voi unohtaa astuessaan kotiovesta sisään.
Mutta mä tuun pärjäämään! Oon varma siitä, koska oon sen päättänyt. On tässä elämässä isommistakin asioista selvitty, joten miksi ei tästä? Kaikkeen uuteen kuitenkin tottuu ja oon sen verran puheliasta sorttia etten varmasti jää yksin toisessa maassakaan. Paitsi, että voi alkaa ärsyttämään, kun espanjalaiset taitaa olla vielä kovempia puhumaan, kun minä...hehe.
Nyt vaan olis tarkotus alkaa skypettelemään tuon kyseisen perheen kanssa, että tutustuttaisiin paremmin. Jänskättää tuleeko kielimuuri vastaan. Toivotaan, että hyvin menee!
With love,
Susku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti