Kolme kuukautta

Hei tyypit! Tasan kolme kuukautta, pakkaan kamani ja lennän Espanjaan! Lähtöpäivä on siis päätetty, 9.1.2015. Lennän Finnairin suoralla iltalennolla Helsingistä Madridiin, nukun yön hotellissa ja seuraavan päivän, eli lauantain vietän ystäväni kanssa. Lauantaina illalla matkustan sitten junalla Zaragozaan ja tapaan ensimmäistä kertaa hostperheeni. Kuinka jänskää! En oikeestaan vieläkään osaa jännittää tai panikoida. Luulen, että paniikki tulee vasta paria päivää ennen lähtöä. Saattaa olla, että oon viime metreillä perumassa koko hommaa. Niin en kuitenkaan tee! No, kolme kuukautta on samalla pitkä, mutta niin lyhyt aika. Se menee hurjan nopeasti, mutta en koe, että mun tarvisi alkaa vielä miettimään mitä pakkaan laukkuihini. Nautin nyt Suomi elämästä sen vielä minkä voin! 

Yhtenä päivänä tein harjoituksena paellaa, äidin pakottanana, koska se ei luota mun kokkaustaitoihin. Ehkä ihan hyväkin vähän harjoitella ennen lähtöä. Kyllä mä luulen, että osaisin laittaa ruokaa, mutta ei vaan riitä kiinnostus yleensä tarpeeksi pitkälle. Au pairina mun kuitenkin täytyy tehdä ruokaa, joten parempi opetella myöhään kuin ei milloinkaan.

Mun merelliseen paellaan tuli:

Riisiä

Katkarapuja

Tonnikalaa kera kasvisten

Maissia

Paprikaa

Kasvislientä

Öljyä

Currya

Sitruunapippuria

Mitenkäs mun Suomi päivät on kuluneet?

Töitä tehden, kavereita nähden, koulua käyden, liikuntaa harrastaen ja bloggaillen. Joonakin on tän viikon lomalla, joten sitäkin on tullut jonkun verran nähtyä. Tällä viikolla oon ollut jotenkin tavallista väsyneempi. Äiti kyllä osti sitä magnesium lisää, mutta en oo vielä rutinoitunut ottamaan sitä. Täytyykin vaikka heti tänään aloittaa! Eilenkin oli tarkoitus kirjoittaa postaus, mutta kaaduin sänkyyn jo kahdeksalta heti töistä tultua. Salikäyntien ja juoksulenkkien jälkeen oon ihan rätti enkä kykene muuta, kun makaamaan sohvalla. Toivottavasti kaikki johtuu vaan magnesiumin puutteesta!

Aamukahvit cooleimmasta mukista!

With love,

Susku

Se on menoa sitten!

Hola! Täällä kirjoittelee vuoden 2015 au pair muige! Nyt se asia on sitten lyöty lukkoon, ei vielä päivämäärää, mutta sinne mä nyt lähden, Espanjan viidennenki suurimpaan kaupunkiin, Zaragozaan. Ajankohta tulee olemaan kuitenkin ihan tammikuun alku. Käyn tsiikaamassa yhden tsirbulan hoodit Madridissa ja siitä matkustan kaksi ja puoli tuntia junalla hostperheen luo. Mun ystävä on siis Madridissa myös au pairina ja otan pehmeen laskun Espanjaan ensin pari päivää lomaillen. 

Joonan ja mun kaksvuotispäivä on viides tammikuuta, joten sillon aion olla vielä Suomessa. Samaisella viikolla luultavasti silti lähden ja ehkä viimeistään viikonloppuna oon jo määränpäässäni. Hassua, vajaa yhdeksän kuukautta sitten vietettiin meidän vuosipäivää ja seuraavana päivänä siitä Joona lähti armeijaan. Nyt on sitten mun vuoro häippästä heti, kun napsahtaa toinen vuosi täyteen. Vähän haikeeta lähteä just sillon, mutta sille ei voi nyt mitään. Puoli vuotta, sitten voidaan aloittaa uus yhteinen elämä.♥ 

Skypetin eilen siis Espanjaan ja tällä kertaa oli munkin puhuttava enkkua. Olin tosi hermostunut ja unohtelin ihan perus juttuja -ja sanoja. Ei se kuitenkaan tuntunut haittaavan, toisessa päässä oli niin paljon asiaa, että en meinannut useinkaan saada suunvuoroa! Espanjalaiset todellakin on vielä kovempia puhumaan, kun minä, haha. Perheen isä kertoa, että heillä on uima-allas (wuhuu!) ja lapset tykkää uida siinä. He myös pyöräilevät ja isä tykkää juosta. Äiti käy zumbassa, ehkä pääsen joskus mukaankin. Näin ekaa kertaa niiden pienen tytön ja hän oli aivan valloittava. Pienet tummat saparot sojottivat päässä, naama oli kiinni kamerassa ja kuului vaan 'Hola, hola, hola!!' Niin suloinen tapaus! Toivon, että lapset tykästyisivät muhun! 

En oikein tiedosta tätä asiaa vielä. Laitoin kuitenkin profiilin aupairworldiin puoliksi läpällä, kaverin painostamana. 'Sun täytyy ajatella välillä itteeskin.' Asia vaan alkoi puoliksi vahingossa etenemään ja olin tosi otettu, kun tää perhe otti muhun yhteyttä. Luulen, että paniikki ja itku tulee vasta tosi lähellä lähtöä. Nyt oon kuitenkin vielä hyvillä mielin ja tyytyväinen päätökseen. Tässä on sen verran aikaa, että ehtii sisäistää tän asian ja kelailla sitä, kuinka se puoli vuotta on aika pieni osa mun elämää. Kuitenkin varmaan elämää isompi kokemus. Tää on tavallaan hyppy tuntemattomaan, joka on mulle ihan uutta. En ole asunut vielä omillani ja nyt lähden vieraiden ihmisten luo toiseen maahan. Hassua, mutta musta todella tuntuu, että tarviin tän matkan, tarviin vähän etäisyyttä tutusta ja turvallisesta. 

Kuvia en oo ehtinyt ottaan, kun oon painanut töitä. Pahoittelut siitä!

With love,

Susku

Skypettelyä Espanjaan

Jeaa skypetteleyt on nyt skypetelty. Kaikki oli ok, paitsi mun koneen mikki, joka ei tietenkään toiminut. Olin unohtanut koko asian! No, tehtiin niin, että perheen isä jutteli mulle ja mä kirjoittelin, haha. Se oli vähän outoo, koska olin vaan tuppisuuna ja se puhua pälpätti. Toinen, ihan mun oma moka kävi, kun viideltä odottelin ihan innoissani ja panikoin, että ei ne soitakkaan. Kello oli jo vartin yli ja olin varma, että koko perhe oli pelkkä huijaus, kunnes mun kaveri muistutti, että Espanjassa kello on tunnin jäljessä. Hyvä minä! 

Perheen isä oli tosi mukava ja puhui enkkua kohtalaisesti, mutta aika epäselvästi lausuen. Sain kuitenkin suht hyvin selvää ja ymmärsin kaiken. Perheen äiti ei puhu ollenkaan englantia. Ainut mitä se sanoi, kun  sattui juuri tulemaan kotiin 'I don't understand'. Hehe... Ne oli tosi ystävällisen ja iloisen olosia. Niiden poikakin kamerassa näkyi pari kertaa ja he kertoivat pojan olevan tosi ujo. Vähän aloin miettimään, miten se sitten hyväksyisi mut perheeseen. Perheen isä pahoitteli koko ajan huonoa englantiaaan, mutta se ei mua haitannut! 

Tällaisia asioita sain myös selville! Perheen äiti on opettaja. Isän ammatista en saanut oikein selvää. Okei, se oli ehkä ainut asia mitä en ymmärtänyt. Niiden poika pelaa jalkapalloa ja sillä on ainakin perjantaisin harkat, koska he kehuivat meneväsä huomenna niihin. Toista lasta en nähnyt ollenkaan, eikä ne oikein sanonutkaan siitä mitään, hassua. 

Ymmärsin, että perhe asuu kerrostalossa ja pojalla on hyvä kaveri toisessa kerroksessa. Äiti haluaa, että mä opetan sille englantia ja se voi myös opettaa mulle espanjaa. Kuinka kiva! Perheen aikataulut on aika vaihtelevia, mutta koulua lapset käy noin yhdeksästä yhteen, jolloin mulla ois vapaa-aikaa. Samoiten viikonloput ois vapaata, iltapäivistä voitaisiin kuulemma sopia viikko kerrallaan. Perheen isä oli heti ehdottamassa mulle myös espanjan kielen kurssia ja sinne olis kyllä ehdottoman kiva mennä! 

Me ei sitten reilu puolta tuntia kauemmin jutusteltu ton mun mikin takia, mutta sovittiin uudet skype-treffit tiistai illalle. Sain perheestä kuitenkin tuossakin ajassa tosi positiivisen ja ystävällisen kuvan. Mulle jäi tosi hyvät fiilikset ja mieli!  

Saattaa olla hyvinkin mahdollista, että tää suomityty vaihtaa maisemaa tammi-heinäkuuksi Espanjaan! 

With love,

Susku

Au pair- ajatuksia

Pakko vaan hehkuttaa tätä au pair juttua! Oon tällä hetkellä niin innoissani, enkä epäröi yhtään lähteä. Aikasemmin mun mieli heitti ihan kärrynpyörää ja välillä ajatus tuntui hitsin hyvältä ja välillä väänsin itkua, etten halua mennä. Mieli muuttui siis monta kertaa päivässä. Nyt jotenkin, kun mahdollinen tuleva hostperhekin on löytynyt, alan tajuta, että tää tulee ehkä oikeesti tapahtumaan! Tottakai mua jännittää ja pelottaa, tuntuu kamalalta jättää poikaystävä ja hyvästellä kaikki kaverit. Mut hei! Se on vaan korkeintaan vuosi. Tietenkin mulla tulee ikävä kaikkia hurjan paljon, mutta aika menee nopeesti ja lähdön jälkeen oon jo pian kotona. 

Kun mun hyvä ystävä lähti vuodeks vaihtoon, itkin kuin pieni vauva. Loppujen lopuksi tää vaihtarivuosi meni nopeammin kuin mikään vuosi ja nyt kyseinen henkilö on ollut Suomessa jo vuoden. Sitä paitsi, mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeemmin aika menee. 

Mitäkö odotan ulkomaille lähdöltä?

Odotan aivan huikeeta kokemusta. Toivon, että mulle sattuu mukava ja hyvä perhe. Kaikenlaisia kauhujuttujakin on tullut kuultua. Toivon, että mun kielitaito enkun osalta paranee ja opin mahdollisesti puhumaan espanjaa, jos sinne päädyn. Se olis aivan mahtavaa. Espanja on kaunein kieli, mitä tiedän. Toivon, että tutustun paljon uusiin ihmisiin. Olis myös tosi mahtavaa tavata muita au paireja. Tän mahdollisen hostperheen naapurissa asustelee muuten ranskalainen au pair. Häneen haluaisin ehdottomasti tutustua. 

En kuvittele, että au pair ajastani tulisi helppoa. Oon melko ailahtelevainen persoona, joten mukaan mahtuu varmasti huonoja ja rankkojakin päiviä. Koti-ikävä tulee varmasti. Onneksi kotiin voi aina laittaa viestiä tai soittaa ja Skypekin on olemassa.

Tiedän myös, että au pairin homma ei ole sitä helpointa hommaa. Lapset voivat olla haastavia ja perhe voi vaatia kohtuuttomuksia. Toivottavasti mulla käy hyvä tuuri ja esim. työtunneista päästään yhteisymmärrykseen eikä sopimuksesta poiketa. 

Au pairina mä myös työskentelen kotona, joka voi sinänsä olla hankalaa. Samassa paikassa oot periaatteessa vapaalla ja töissä, kun normaalisti työjutut voi unohtaa astuessaan kotiovesta sisään. 

Mutta mä tuun pärjäämään! Oon varma siitä, koska oon sen päättänyt. On tässä elämässä isommistakin asioista selvitty, joten miksi ei tästä? Kaikkeen uuteen kuitenkin tottuu ja oon sen verran puheliasta sorttia etten varmasti jää yksin toisessa maassakaan. Paitsi, että voi alkaa ärsyttämään, kun espanjalaiset taitaa olla vielä kovempia puhumaan, kun minä...hehe. 

Nyt vaan olis tarkotus alkaa skypettelemään tuon kyseisen perheen kanssa, että tutustuttaisiin paremmin. Jänskättää tuleeko kielimuuri vastaan. Toivotaan, että hyvin menee!

With love,

Susku

Au pair- tyttö vuosimallia 2015?

Ihan pakko kertoa tästä au pair jutusta nyt heti teille! Mulla on ollut jo kauan hirveä hinku päästä ulkomaille. Ainoana esteenä on ollut koulu ja vaihtarivuodesta en oo oikein voinut haaveillakaan rahan ja muutenkin pidennetyn lukion vuoksi. Koulu on kuitenkin ihan just ohi ja voin periaatteessa tehdä mitä vaan! Au pair vuosi sinänsä halvin vaihtoehto verrattuna järjestöjen kielimatkoihin ja opintovuosiin.

Oon nyt viestitellyt muutaman perheen kanssa Iso-Britanniaan ja Espanjaan. Tällä hetkellä paras vaihtoehto löytyy Espanjan viidenneki suurimmasta kaupungista. Juttu on kuitenkin tosi alulla ja viestejä on lähetetty vasta muutama. Sen vuoksi mahdollisesta tulevasta hostperheestä myöhemmin lisää.

Lähteminen olisi mulle tosi iso juttu, se jännittää ja pelottaa mua jo nyt. Suomeen jäisi perhe, poikaystävä, kaverit, tutut hoodit ja muutenkin koko kotimaa. Siis kaikki tuttu ja turvallinen. Kuitenkin tuntuu, että jos en lähde nyt, en lähde koskaan.

Mulle on tullut jotenkin kova tarve nähdä maailmaa ja levittää ystäväverkostoa muuallekin kuin Suomeen. Haluan saada uusia kontakteja, oppia uuden kulttuurin ja parantaa ennestään surkeaa kielitaitoa. Itsenäistymisprosessi sais myös hurjan haasteen jos lähtisi oikeasti tuhansien kilometrien päähän. Haluan haastaa itseni, haastaa uskaltaa poistumaan mukavuusalueeltani.

Uskon, toivon ja luotan siihen, että oppisin tuntemaan itseni myös paremmin, kun joutuisin selviämään ilman tuttua ja turvallista tukijoukkoa. Huomaisin itsessäni varmasti uusia puolia ja oppisin näkemään juttuja eri vinkkelistä.

Toivoisin, että Suomeen palaisi hyvällä tavalla muuttunut, itsevarmempi ja rohkeampi Susku, joka olisi taas yhtä kokemusta rikkaampi.

With love,

Susku