2014/09/22

Ihana Lontoo

Kesä-heinäkuun vaihteessa piipahdettiin mun hyvän ystävän Annikan kanssa Lontoossa. Alettiin suunnittelemaan matkaa ja säästämään jo hyvissä ajoin vuodenvaihteen jälkeen. Oikeastaan heitin puoliksi läpällä Annikalle, että lähdetkö mun kanssa Lontooseen. Siitäpä alkoi sitten kesän kohokohdan järkkääminen ja suunnittelu.
Me majoituttiin Clink78 nimisessä hostellissa. En oikein tiedä voinko suositella sitä kenellekkään, vaikka paikan arvostelut vaikutti netissä hyvältä. Joo, hostelli oli tosi nuorekas ja sieltä ei paljon yli 25 vuotiaita löytynyt. Henkilökunta oli nuorta ja hostellista löytyi baari. Mutta, huone oli aivan järkyttävän pieni ja siellä oli todella kuuma. Huoneen ovi ei mahtunut aukeamaan, kun matkalaukut oli sisällä. Oli aikamoista taiteilua laittautua ja pukeutua siinä kopperossa. Tais olla muutaman kerran lähellä ettei satuttanut itseään, kun siellä kompuroi ja maha piti vetää aina huolella sisään, kun astui ovesta sisään tai ulos. Päädyttiin sitten vaan nukkumaan majapaikassamme ja jos oli aivan pakko olla huoneessa, pidettiin me ovi auki. Saattoi jokunen nähdä, kun suomitytöt hillui siellä pikkareillaan. 

Oon aikasemmin käynyt kerran Lontoossa, joten osa paikoista oli ennestään tuttuja ja metroilla kulkeminen sujui vanhasta muistista. Ostettiin seitsemän vuorokauden metrokortit, joilla sai huristella niin paljon, kun halus. Lontoon metroverkosto on kyllä aikamoinen nähtävyys itsessään, ja jos kyseiseen kaupunkiin päädytte, suosittelen tutustumaan! Niillä on myös älyttömän helppoa ja nopeaa kulkea paikasta A, paikkaan B. 

Meidän matka koostui useista nähtävyyksistä, shoppailusta, teatterista ja hyvästä ruuasta. Päätettiin jo ennen lähtöä, että juhlimaan ei lähdetä, koska siihen palaa niin paljon rahaa ja poikaystävät koto Suomessa puree kyntensä halki huolesta. Enkä sanoisi, että Lontoo olisi se kaikista turvallisin kaupunki yöllä alkoholin vaikutuksen alaisena oleville vaaleille suomitytyille. 
Käytiin siis tsekkaamassa mm. London Eye, Vahakabinetti ja Mamma Mia!-musikaali. Sitten perus BigBen, Oxford Street jne. 
Koko matkan kohokohta oli mun mielestä Mamma Mia! Se oli aivan uskomattoman hyvä. Käytiin katsomassa se Novello teatterissa. Suosittelen todella todella lämpimästi! Sai aikaan kyllä kylmät väreet.
London Eye oli ihan kiva, näkihän sieltä hienosti maisemia. Illalla myöhään se olisi varmasti huikeempi kokemus, mutta meni näinkin. 
Vahakabinetti oli mulle positiivinen yllätys, koska en pitänyt aluksi sitä oikeen ihmeellisenä. Hämmästyin kuitenkin, kuinka aidoilta vahanuket oikeasti näyttivät! Välillä, jos ei tunnistanut jotain julkisuudenhenkilöä, piti oikein kokeilla, että onko tää nyt oikee vai ei. Paikkana vahakabinetti oli myös tosi kaunis ja näki, että sen ulkonäköön oli panostettu.
Jos sua joskus kiinnostaa mennä mihinkään näistä kolmesta tai johonkin muuhun Lontoon nähtävyyteen, suosittelen ostamaan liput netistä! Säästyt siinä monen tunnin jonottamiselta.

Syötiin Lontoossa myös aivan ihanaa ruokaa ja paras ravintola oli ehdottomasti aivan Novello teatterin läheisyydessä oleva Italialainen ravintola! En valitettavasti muista ravintolan nimeä, mutta söin siellä maukkainta pizzaa koskaan! Vähän kierrän nyt kyllä veistä haavassa. Palvelu oli myös todella ystävällistä ja meidät otettiin allergikkoina hyvin huomioon. 

Shoppailtua tuli myös ja rahaa paloi, mutta sitähän varten oltiin puoli vuotta säästetty. Oltiin matkassa siis viisi päivää, maanantaista perjantaihin ja kaikki sujui tosi hyvin! Oon näin jälkeenpäin todella tyytyväinen, että lähdettiin Annikan kanssa vähän kokeilemaan omia siipiä, kartuttaan kokemuksia ja preppaamaan enkun kieltä. 
Tällaisia matkoja voisin tehdä vaikka kuinka paljon! Matkustelu on todellakin mun mieleen ja avartaa katsetta kivasti. Uusia matkoja odotellessa...





With love,
Susku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti