Aina vaan sairaana

Mulla on ollut aina huono vastustuskyky, mutta lasten jälkeen tää homma on eskaloitunut ihan kokonaan. Jos aloitetaan vaikka siitä, että meidän kuopuksen syntymän jälkeen oon ollut yhden kuukauden terveenä, nyt heinäkuun. Kuopuksemme on siis vuoden. Esikoinen aloitti päiväkodin tammikuussa, mutta oon ollut kipeänä viime elokuusta. Puhumattakaan viimeisimmästä raskausajasta. Tuli kyllä käytyä läpi niin noro kuin silmä -ja korvatulehduskin. En muista viimeisimmästä raskausajasta kauheasti, mutta sairastelun määrä on kyllä jäänyt mieleen.

Oon tosi allerginen ihminen ja mm. korvatulehduskierteen läpi käynyt. Lapsena on kyllä varmaan mennyt muutama antibioottikuuri jos jonkinmoiseen vaivaan. Se voi olla yksi syy huonoon vastustuskykyyn. Itse asiassa sairastan edelleen lähes joka vuosi korvatulehduksen eli antibiootteja kuluu edelleen. 

No sitten on tämä stressi. Oon aika varma, että se on suurin syy mun sairasteluun. Oon tosi stressaantunut just nyt, tällä hetkellä meneillä on niin paljon. Oman yrityksen käyntiin polkaisu, esikoisen allergiaepäilyt, kuopuksen vauva-aika (luokittelen hänet edelleen täysin vauvaksi :D), omat mielenterveysongelmat, esikoisen päiväkodin vaihto, kuopuksen päiväkodin aloitus, miehen yhtäkkinen työpaikan menetys...  

Eli en yhtään ihmettele, että kroppa käskee pysähtymään. Onhan päiväkotikin aikamoinen pöpöpesä ja varmasti iso syy tähän kaikkeen, mutta paremmalla vastustuskyvyllä voisi estää edes osaa viruksista tarttumasta. Ensimmäinen puoli vuotta meni lapsellakin sairasteluun, mutta nyt toisen alkaessa hän selvästi kestää jo paremmin. Äiti on jo toista kertaa flunssassa, kun lapsi on sairastanut vasta kerran. Mielummin otan kyllä kaikki maailman pöpöt itseeni, kun että ne tarttuisi lapsiin. Ainakin toistaiseksi muut ovat terveitä.

Täytyy vielä sanoa, että kaikki stressi ei ole todellakaan huonoa. Yrityksen perustamiseen ja kotona olon loppumiseen liittyy paljon hyviä tunteita ja hyvää eteenpäin potkivaa stressiä. Mutta liika on aina liikaa. 

Mielenterveyteni on varmasti yksi eniten stressiä ja pahaa oloa aiheuttavista asioista. Toivonkin koko sydämestäni, että matkani kohti psykoterapiaa ja parempaa mielenterveyttä voisi mennä nopeammin eteenpäin. Haluan avata tätä siksi, että mielestäni mielenterveysasioista puhumisessa ei ole mitään hävettävää tai pahaa. Niistä pitää puhua ihan yhtälailla kuin vaikka sydänsairauksista. Molemmat ovat ihan yhtälailla kansansairauksia. 

Palaan varmasti tulevissa postauksissa psykoterapiaan ja mieleni juttuihin enemmän. Kiinnostaako teitä muuten lukea niistä?

 With love, Susku

(Kuva, ei liity tapaukseen :D Paitsi, että se on eiliseltä ja eilen tämän perkuleen tauti otti vallan mussa :()