Ripaus mun huonetta

Tässä vähän mun huonetta täällä meillä! Mulla ois jo hirmunen hinku muuttaa omaan kotiin ja sisustaa sitä. Jotenkin tuntuu niin turhalta alkaa enää väsäämään tuonne mitään. Enkä mä siellä oikeestaan, kun nuku. Tykkään eniten mun huoneessa matosta ja sängystä. Oon hulluna karvamattoihin, vaikka ne ei oo pölyn ja lian kannalta parhaita mahdollisia. Rakastan myös valokuvia ja niitä multa löytyykin erinäisistä paikoista. Hankintalistalla on ainakin uudet verhot ja päiväpeitto. Jos tässä alkaisi pikku hiljaa bongailemaan juttuja tulevaan kotiin. Huomenna mennäänkin sisustusostoksille mun ystävän toimesta. Saa nähdä jos tarttuu jotain kivaa mukaan! Vai onkohan järkeä vielä innostua, kun ei tiedä tulevasta oikein mitään?

With love,

Susku

Arjen pyörteissä

En tiedä oikein mistä aloittaisin. Haluaisin kertoa nyt kuulumisiani vähän tarkemmin ja syvällisemmin. Ei meinaan kuulu kauhean hyvää. Oon todella väsynyt ja n. kaksi kertaa vuodessa mulle tuleva taantuma psyykkeeseen on taas päässyt valloilleen. En kutsu sitä masennukseksi, ei masenna. Oon ihan onnellinen, vaikka onkin paha olla. Anoreksian yhteydessä mulla todettiin ahdistuneisuushäiriö ja vaikka syömisongelmien kanssa menee suht hyvin, niin aika ajoin mulla on ahdistuskausia. Tekee mieli vain maata sohvalla eikä jaksa tai huvita tehdä muuta. Töihin ja kouluun meno ahdistaa, vaikka ei olisi edes paljon tunteja ja tietää, että aikaa menee nopeasti. Kuitenkin, kun pitäisi lähteä tulee pakokauhun omainen tila ja aivot alkaa heittää kärrynpyörää. Ajatuksissa vain 'Mä en pysty tähän.'

Mä oon tottunut näihin kausiin, mutta täytyy sanoo, että ne vituttaa. Välillä tuntuu, että jes, nyt mä oon päässyt ahdistuksesta eroon ja sitten hetken päästä puhkeaa taas lamaantumiskausi. Ei ole yhtä asiaa, joka ahdistaa. Se voi olla melkeinpä mikä vaan. 

Mä teen ihan hurjasti ajatustyötä. Mun aivot raksuttaa koko ajan, tuskin lepää yölläkään unista päätellen. Mun kohdalla psyykkinen työ vie puolet enemmän voimaa kuin fyysinen. Luulempa, että nytkin on kyseessä jonkin näköinen loppuun palaminen, vaikka ei ole ollut hullua työrupeamaa tai sairasta koulustressiä, mä vaan murehdin ja funtsin eri asioita niin paljon. 

Mulla on taipumus myös aika vaaralliseen stressiin ja stressin aiheen keksin ihan mistä vaan. Stressaaminen lähtee bussipysäkille ehtimisestä haparan ja epäselvän tulevaisuuden miettimiseen. 

Tällä hetkellä mun isoin stressin aihe on juurikin mun tulevaisuus, joka on vielä kovin auki sekä oma jaksaminen ja terveys. 

Tänään jouduin perumaan muutamia varattuja työvuorojanikin. Se tuntuu hiton pahalta, koska en osaa antaa itselleni lupaa väsymiseen. Oon huono ja heikko jos en paiski töitä puolikuolleena, koska mun täytyy säästää rahaa. Mitä väsyneempänä töistä tulee, sen ansaitumpi palkka on. Sairasta, vai mitä? Ehkä kuitenkin se, että oma pää pysyy kondiksessa on tärkeämpää kuin raha. Varmaankin pari seuraavaa viikkoa tai ainakin ensi viikon oon sairaslomalla. 

Terveydenhoitaja kehotti mua nyt vain tekemään asioita, jotka tuntuvat hyviltä, syömään ja lepäämään hyvin. Samalla niin ihanaa, mutta niin vaikeaa antaa itselle lupa tehdä kivoja juttuja eikä pakko pakko juttuja, että tuntee itsensä ahkeraksi ja hyödylliseksi. 

Toivotaan, että tää ahdistus ja väsymys saa potkut persuuksilleen ja kapuan taas elävien kirjoihin. Sen eteen mun täytyy todellakin ottaa lepoa ja keskittyä itseni hoitamiseen. Täytyy taas saada arjesta kiinni ja toimintakyky kohdilleen. 

Täytyy tähän kohtaan kiittää mun 16 lukijaa, jee jee! On kiva kirjoitella, kun tietää, että joku lukee.♥ Tervetuloa vaan uudetkin seurailemaan touhujani! 

Kiitos myös kivoista kommenteista!!

With love,

Susku

Kotikulmia

Huhheijaa, syksy, se on todellakin tullut! Vai onks tuo jo talvi? Tänään aamulla en muistanut mitä pakkanen tarkoittaa. Lähdin iloisesti pyörällä kouluun legginseissä ja ilman pipoa. Sentään hanskat ja toppatakki löytyi, mutta täytynee alkaa jo vaihtamaan talvikenkiin ja pipo pitää olla päässä! En yleensä edes käytä legginsejä, mutta tietenkin, kun on miinus viis niin on pakko laittaa. Kuitenkin jos varustus on kunnossa, niin voi hyvin pyöräillä vielä lumen tuloon asti. 

Nyt on kylmyydestä huolimatta tosi nätti keli ja kävinkin Aadan kanssa ulkona räpsimässä vähän kuvia. Ou jee, vihdoin sain kameran käteeni! Kuvista näkyy millaista meidän ulko-ovesta n. 100 metrin päässä on. Vaikka meillä ei ole omaa pihaa, vaan parveke, ranta kyllä korvaa sen. Tässä on tuollainen kiva nurmialue, jossa Aadan kanssa on tapana leikkiä ja viettää aikaa, jos ei pidemmälle huvita lähteä. Kesällä on myös ihana ottaa nurtsilla aurinkoa ja about parin sadan metrin päässä on ihan laiturikin. Veneitä on pitkin rantaa, meilläkin omamme, tosin se on vähän kauempana, ehkä 500 metrin päässä. Veneilyä ollaan kuitenkin harrastette kauheen vähän. En tiedä miksi, kun se on tosi kivaa! Parasta on soudella läheiseen Saunasaareen, jossa on ihanaa kalliota ja metsää. Siellä kyllä mieli lepää. Oltiin Joonan kanssa siellä kesällä yötäkin. Ihanaa könytä aamulla teltasta, mennä ottamaan aurinkoa ja pulahdella välillä viileään veteen. Iiiiihania kesämuistoja! 

Nyt kuitenkin odotellaan talvea ja etenkin joulua! Ennen olin ihan hullu jouluihminen, mutta nykyään innostus on aika paljon laantunut. Joulu tuo mulle enemmänkin stressiä ja paineita. Hassua, kun ennen nautin siitä ihan kympillä. Ehkä jotenkin iän myötä joulun hienous vähän haihtuu. Pienenä oli niin kiva saada lahjoja, nykyisin nautin enemmän niiden antamisesta. Joulussa on mun mielestä ehdottomasti parasta, juuri, kun saa yllättää kivoilla lahjoilla, kun saa koristella kuusen, syödä paljon suklaata ja ihanan jouluaterian. Joulua parempaa on kuitenkin vielä sen odotus. Kynttilät, glögi, piparit ja lista jatkuu loputtomiin...

Odotatteko te jo joulua?

With love,

Susku

Tiistai kuulumisia

Oon koko päivän miettinyt mistä kirjoittaisin. Yrittänyt vääntää päässäni ajatusta jostain erikoispostauksesta, mutta ei, en oo vaan saanut aikaseksi. Tää saamattomuus liittyy hyvin mun kuulumisiin. Väsyttää, väsyttää, laiskottaa, väsyttää... Mieli on ihan hyvä, ei masenna, mutta kun väsyttää. Magnesium on kyllä helpottanut suonenvetojen kanssa, mutta väsymys on nyt ottanut musta kunnon otteen. En mielestäni oo tehnyt viime aikoina edes mitään hirveän rankkaa ja elämä on rullaillut muutenkin ihan mukavasti esim. ilman koulustressiä. 

Toinen on, että mieli heittää ihan kärrynpyörää. Hetkessä oon maailman onnellisin tyttö, kun taas sekunttien päästä kaikki kaatuu päälle, ahdistaa ja ärsyttää. Oon kun pahinkin teinityttö murrosiässä. 

Kaiken tän keskellä oon kuitenkin ihan onnellinen. Päivät ja viikot rullaa kivasti eteenpäin, kohta on jo joulukuu ja saan Joonankin kotiin. Töitä ei ole ollut oikeastaan muutamaa vuoroa lukuunottamatta tarjolla, joten oon vietellyt aika rennosti viime päivät. Vaihdoin vakisaliltani naapurisalille uuteen Easyfitiin ja siellä ollaan kaverin kanssa käyty treenailemassa. Oon myös juossut nyt enemmän ja yrittänyt pyöräillä välimatkoja ahkerasti. 

About kaksi viikkoa niin mun lukiokin on lopullisesti ohi! Vielä vähän aikaa nää yhden tunnin koulupäivät rytmittää mun arkea. Ihanaa päästä niistäkin eroon! Sitten voin alkaa kunnolla viettelemään välivuotta ja odottelemaan lakkiaisia. Niihinkin on enää vajaat kaksi kuukautta. 

Sain kaverilta kasan meikkivoiteita ja pari luomiväripalettia // Aada ottaa rennosti // Joonan kanssa homemade kynttiläillallinen ja mun viinin juonnin opettelu part 1 // Stokkalla kuolaamassa iiiiihania laukkuja

Tällaista mun arkeen tällä kertaa! Miten teillä?

With love,

Susku

Keskiviikon ja torstain kokkailut

Keskiviikkona oli siis uuniperunan vuoro. Simppelimpää ruokaa ei varmaan ole. Ainut, että perunoita pitää paistaa n. puolitoista tuntia, joten aikaa täytyy varata. Tämä ruoka oli eniten äidin makuun näistä mitä olen nyt tehnyt ja hän tilasi uuniperunaa viikonlopuksikin. Tuun varmaan tekemään näitä kaikkia silloin, haha! 

Eiliseen ruuanlaittoon olin valmistunut tosi heikosti ja illalla bongailin netistä jotain kivaa ohjetta possusuikaleille, koska niitä meiltä löytyi pakastimesta. Löysinkin tosi helpon ja nopean ohjeen. Tää oli ehkä sellainen tulen-nälissäni-viideltä-töistä-kotiin-ja-haluan-äkkiä-helppoa-ruokaa - ohje. Kastikkeen kanssa keitin perunaa, mutta perunamuusi olisi ollut piste iin päälle! Torstai laiskuudessani en myöskään tehnyt salaattia, joka olisi tehnyt annoksesta nätimmän. Halusin vaan äkkiä ruokaa, koska oli kamala nälkä! 

KE

Uuniperunat kylmäsavulohi-aurajuusto täytteellä

Jauhoisia perunoita esim. rosamunda

Kylmäsavulohta

Kermaviiliä

Aurajuustoa

Pippuri Creme Bonjouria

TO

Mustapekkapossu

400g maustamatonta possunsuikaletta

1/2 rasiaa mustapekka juustoa

2dl ruokakermaa

1/2dl vettä

suolaa oman maun mukaan

Lisukkeeksi kasviksia, perunaa, pastaa, salaattia tms. mitä mieleen juolahtaa!

With love,

Susku

Mozzarellasalaatti

Eilen uuniperunan sijasta teinkin mozzarellasalaatin. Syynä se, että pelkäsin salaatin ja basilikan pilaantuvan tähän päivään mennessä. Tänään siis vuorossa alunperin tiistainen uuniperuna. Tyhmää kehua itseään, mutta mun mielestä onnistuin taas. Salaatti oli hyvää! Miinuksena liian vähän mozzarellaa, mutta sen korjaa helposti! Olin positiivisesti yllättynyt salaattiin tulleesta marinadista. Se teki ihanan raikkaan maun salaattiin ja kosteutti sitä kivasti! Tätäkin teen kyllä uudelleen, nams!

En mä ookkaan niin surkea kokki, kun luulin!

Mozzarellasalaatti

3 dl pastaa

n. 1 1/2 l vettä

1/2 tl suolaa

marinadi:

1/2 dl rypsiöljyä

1 rkl balsamiviinietikkaa

2 rkl appelsiinitäysmehua

3/4 tl suolaa

2 tl sokeria

1/2 tl mustapippuria

1 valkosipulinkynsi

1/2 dl basilikan lehtiä

----------

125g mozzarellaa

1 rasia kirsikkatomaatteja

1 ruukku tammenlehväsalaattia tai jääsalaattia

basilikan lehtiä

With love,

Susku

Kurkistus menneisyyteen

Sain toiveen postauksesta, joka liittyisi menneisyyteeni. Yllätyksenä sain tänään palkallisen vapaapäivänkin, koska työnantaja oli sählännyt, joten sen kunniaksi kirjoitan teille nyt aika isosti mun menneisyyteen ja vähän nykypäiväänkin vaikuttavasta jutusta. Tää juttu on, anoreksiapeikko Yrjö. Ei hätää, blogini ei tule täyttymään sairaskertomuksista!

Sairastuin vakavaan anoreksiaan, kun olin 14-vuotias. Olin tosi rohkea ja ilmiannoin itse oman sairauteni äidilleni. Tuli vain sellainen olo, ettei jaksa enää. Diagnoosista alamäki kuitenkin vasta toden teolla alkoi. Aloin taistelemaan kaikkea tervettä ja lääkäreiden määräyksiä vastaan. Musta tuntui, että jos en tee noin ja näin, en ole hyvä anorektikko. Yläasteella meidän luokalla mulla oli kolme kohtalontoveria, joten koulu oli pahin paikka. Siellä kilpailtiin kuka söi vähiten ja kuka juoksi eniten rappusia tai teki vessassa vatsoja. Tai niin ainakin mun päässä liikkui. Eihän me kukaan asiasta keskusteltu. Katseltiin vain ja vertailtiin kehojamme toisiimme vihaisten ja sairaiden katseiden saattelemana. Yläasteella jouduin sitten valvovan silmän alle syömään, joka hävetti mua ihan hulluna. 

Marraskuisen diagnoosin jälkeen jouduin joulukuussa avo-osastolle ja siitä lähtikin osastokierre. En oo koskaan pysynyt edes laskuissa mukana, montako kertaa oon ollut osastolla. Letkuihin en koskaan joutunut, vaikka lääkäri uhkasi sillä lähes poikkeuksetta joka kontrollikäynnillä. Äiti olisi halunnut mut heti letkuihin. Ehkä se olisi herättänyt mut. Sain osastolta muutaman kaverit ja päivät rullailivat siellä ihan kivasti. Totta kai se oli paskaa, mutta mielummin olin siellä, kun koulussa ahdistumassa. Oli huonoja ja hyviä aikoja. Kesällä 2010 pääsin mun tavoitepainoon ja se kesä meni ihan super hyvin. Syksyllä, kun koulu alkoi, kaikki palasi ennalleen. Osastoilla ravaaminen jatkui, syömispelleily oli pahimmillaan, paino laski vaarallisen alas ja mä juoksin lenkkiä. Koko ysi luokka oli varmaan mun elämän kamalinta aikaa. Olin tosi masentunut ja huonossa kunnossa. Jälkikäteen mun ystävä on sanonut, että hän pelkäsi usein, etten tulisi enää seuraavana päivänä kouluun. En puhunut kellekkään ja mun kaverisuhteet kuoli. Vaan ne oikeet ja aidot ystävät pysyi mun vierellä. (Kantamatta kaunaa kenellekkään) Perhesuhteet reistaili ja mun kanssa oli todella hankala olla. Silti tarvitsin aina jonkun olemaan mun kanssa. En voi koskaan tarpeeksi kiittää mun äitiä, koska hän on se, joka oikeesti on nähnyt mun jokaisen hyvän ja huonon päivän tän sairauden aikana. 

Sain terapia-apua niin nuorisopolilta kuin psyko-fyysisestä fysioterapiastakin. Mulla oli aina hyvät psykologit puhumattakaan fysioterapeutista. Mun fysioterapeutilta oon saanut niin paljon tukea, ymmärrystä, apua, neuvoja ja aivojen ravistelua, että en tiedä pystyiskö sitä korvaamaan millään. Käyn siellä edelleen ja opin siellä joka kerta jotain uutta, vieläkin. 

Kesällä 2012 matkustin mun kahden ystävän kanssa Rovaniemelle toisen ystäväni mummulaan. Siellä koin saavani todellisen herätyksen, josta mun paraneminen vasta alkoi. Muistan tän reissun aina! Muistan kuinka hyvää ruokaa ystäväni mummi laittoi, kuinka tajusin, että hitsi, syöminenhän on ihan kivaa puuhaa. Päätin, että koko reilu kahdeksan tunnin junamatkan takaisin Tampereelle vietän napostellen eväitä ja pitäen kivaa ystävieni kanssa. Ja se onnistui! Olin super iloinen, koska en saanut yhtäkään ahdistuskohtausta, vaikka söin erilailla kuin normaalisti. 

Mun mielestä todellinen paraneminen alkoi tästä reissusta. Pian sen jälkeen tapasin poikaystäväni ja tutustuin muutenkin ihaniin ihmisiin, jotka on mun elämässä edelleen. Opettelin taas sietämään kouluruokalaa ja ylitin ahdistuskynnystä juhlimalla (juomalla alkoholia, joka oli mulle niiiiiin iso juttu). Opettelin pala palalta elämään normaalia elämää ja syömään. Joonalta oon saanut myös hurjasti tukea tän sairauden kanssa ja saan edelleen. Siitäkin oon todella kiitollinen. 

Tässä pieni kurkistus siis menneisyyteeni. Todellakin melko pieni, koska en halua tätä aihetta jakaa kauhean laajasti, vaikka en sitä mitenkään häpeilekkään. Jotenkin tulee vain niin kipeät muistot mieleen, että ahdistaa kirjoittaa aiheesta tän enempää.

Haluan kuitenkin toivottaa niin paljon onnea kaikille teille, jotka kamppailette syömishäiriöpeikon kanssa. Se voi vaatia paljon. Multa se vaati monta vuotta, 20kg lisää painoa ja nyt voin sanoo, että nuo kilot kannatti!

Voimahaleja!♥

With love,

Susku

Parmankinkku-parsakaali pasta

Tänään viikon eka kokkailu ja aikaa ei mennyt, kun puoli tuntia. Tää ruoka oli tosi helppo ja vaivaton tehdä. Suosittelen! Maistui myös tosi hyvältä! Oon ylpee itestäni, wuhuu! Tätä teen uudelleenkin. Ehkä jo viikonloppuna Joona saa pastaillallisen? Oi että, hyvää viiniä ja pastaa, nams! Launatai illan suunnitelma valmis! 

Tässä vielä kyseinen resepti:

Parsakaali-parmankinkku pasta

100g parmankinkkua

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä 

1 tl oliiviöljyä

1 parsakaali

8 dl pennepastaa

1/2 pussia Valio Koskenlaskija murua

1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja

1,5 dl vettä

0,5 tl mustapippuria

With love,

Susku

Tehdään musta kokki

Syysloman ja au paireilun kunniaksi ajattelin pitää ensi viikolla ns. ruokaviikon. Tavoitteeni on tehdä joka päivä meille päivällinen ja päästää äiti viikoksi vapaalle kokkailusta. Ajattelin laittaa ruokaa oikein ajan kanssa ja kunnon resepteistä. Ehkä mustakin kaivautuu esiin ruuanlaittaja? Oishan se kiva yllättää vaikka Joonaakin joskus hyvällä ruualla. Eilen en taipunut kun lämpimiin leipiin, hehe. Panostus sekin! 

 Tässä kolmen ensimmäisen päivän reseptit!

MA:

Parsakaali-parmankinkku pasta

100g parmankinkkua

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä 

1 tl oliiviöljyä

1 parsakaali

8 dl pennepastaa

1/2 pussia Valio Koskenlaskija murua

1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja

1,5 dl vettä

0,5 tl mustapippuria

TI:

Uuniperunat kylmäsavulohi-aurajuusto täytteellä

Jauhoisia perunoita esim. rosamunda

Kylmäsavulohta

Kermaviiliä

Aurajuustoa

Pippuri Creme Bonjouria

KE:

Mozzarellasalaatti

3 dl pastaa

n. 1 1/2 l vettä

1/2 tl suolaa

marinadi:

1/2 dl rypsiöljyä

1 rkl balsamiviinietikkaa

2 rkl appelsiinitäysmehua

3/4 tl suolaa

2 tl sokeria

1/2 tl mustapippuria

1 valkosipulinkynsi

1/2 dl basilikan lehtiä

----------

125g mozzarellaa

1 rasia kirsikkatomaatteja

1 ruukku tammenlehväsalaattia tai jääsalaattia

basilikan lehtiä

With love,

Susku

Kolme kuukautta

Hei tyypit! Tasan kolme kuukautta, pakkaan kamani ja lennän Espanjaan! Lähtöpäivä on siis päätetty, 9.1.2015. Lennän Finnairin suoralla iltalennolla Helsingistä Madridiin, nukun yön hotellissa ja seuraavan päivän, eli lauantain vietän ystäväni kanssa. Lauantaina illalla matkustan sitten junalla Zaragozaan ja tapaan ensimmäistä kertaa hostperheeni. Kuinka jänskää! En oikeestaan vieläkään osaa jännittää tai panikoida. Luulen, että paniikki tulee vasta paria päivää ennen lähtöä. Saattaa olla, että oon viime metreillä perumassa koko hommaa. Niin en kuitenkaan tee! No, kolme kuukautta on samalla pitkä, mutta niin lyhyt aika. Se menee hurjan nopeasti, mutta en koe, että mun tarvisi alkaa vielä miettimään mitä pakkaan laukkuihini. Nautin nyt Suomi elämästä sen vielä minkä voin! 

Yhtenä päivänä tein harjoituksena paellaa, äidin pakottanana, koska se ei luota mun kokkaustaitoihin. Ehkä ihan hyväkin vähän harjoitella ennen lähtöä. Kyllä mä luulen, että osaisin laittaa ruokaa, mutta ei vaan riitä kiinnostus yleensä tarpeeksi pitkälle. Au pairina mun kuitenkin täytyy tehdä ruokaa, joten parempi opetella myöhään kuin ei milloinkaan.

Mun merelliseen paellaan tuli:

Riisiä

Katkarapuja

Tonnikalaa kera kasvisten

Maissia

Paprikaa

Kasvislientä

Öljyä

Currya

Sitruunapippuria

Mitenkäs mun Suomi päivät on kuluneet?

Töitä tehden, kavereita nähden, koulua käyden, liikuntaa harrastaen ja bloggaillen. Joonakin on tän viikon lomalla, joten sitäkin on tullut jonkun verran nähtyä. Tällä viikolla oon ollut jotenkin tavallista väsyneempi. Äiti kyllä osti sitä magnesium lisää, mutta en oo vielä rutinoitunut ottamaan sitä. Täytyykin vaikka heti tänään aloittaa! Eilenkin oli tarkoitus kirjoittaa postaus, mutta kaaduin sänkyyn jo kahdeksalta heti töistä tultua. Salikäyntien ja juoksulenkkien jälkeen oon ihan rätti enkä kykene muuta, kun makaamaan sohvalla. Toivottavasti kaikki johtuu vaan magnesiumin puutteesta!

Aamukahvit cooleimmasta mukista!

With love,

Susku

Täällä olen ja täällä pysyn

Hui kauhistus, kun tuntuu hassulta tää ''tauko'', haha! Viikonloppu oli kuitenkin niin tapahtumarikas, että en ehtinyt postailemaan ja eilenkin aika meni koulussa, Joonan kanssa ja ylppärimeikkiä hyvän ystäväni kanssa harjoitellen. Toivottavasti kukaan ei pahoittanut mieltään, kun postaustahti vähän läsähti.

Viime viikonloppuna katselin Vain elämää Joonan kanssa, siivoilin ja vietin laatuaikaa yksin lauleskellen kotona ja laittautuen lauantai-illan synttärijuhlia varten, piipahdin ystäväni 20-vuotis bileissä, olin sunnuntai brunssilla tyttöporukalla ja kävin katsomassa ystävieni ja Joonan kanssa elokuvan Vadelmavenepakolainen. Mahtuipas yhteen viikonloppuun paljon tavaraa pitkästä aikaa!

Aloitetaan vaikka perjantain Vain elämää-jaksosta. Kokonaisuudessaan tosi kiva ja Pave oli tietenkin paras. Se on vaan huippu! Tykästyin sen konemusa biisiin ihan täysin. Oonkin sen jälkeen popittanut sitä aika paljon... Muutkin vedot oli tosi kivoja, koska tykkäilen aika paljon Apulannan biiseistä. Veskun biisi ei itkettänyt, mutta sai aikaan jotenkin kalsean olon, koska kuulosti ihan kuin hän olisi laulanut omissa hautajaisissaan. Hrrr!

Lauantaina Joona häippäs omiin hommiinsa päivällä ja jäin yksin kotiin. Käytin ajan hyväksi siivoillen ja lauleskellen. Meikkasin ja laitoin myös tukkaa antaumuksella ajan kanssa. Välillä kiva olla vain omissa oloissa ja lauleskelu oli pitkästä aikaa rentouttavaa. 

Iltapäivällä suuntasin ostamaan ystävälleni lahjan ja sen jälkeen hypättiin Joonan kanssa bussiin määränpäänä ystäväni 20-vuotis bailut. Juhlissa oli ihan kivaa, mutta aamuihmisenä se oli aika ajoin tuskaa, koska väsytti. Otin sitten pari ja vähän virkistyin, mutta lähdimme kuitenkin kotia kohti jo ennen kahtatoista.

Sunnuntaina olikin vähän vaikeampi herätä, mutta Hullun poron brunssi puoleen hintaan odotti! Olimme sopineet treffit tyttöjen kanssa yhdeltätoista, mutta paikan päällä huomattiin ravintolan aukeavan vasta kahdeltatoista. Siinä mahat kurnien aamu paastottuna istuttiin mäkkärissä ja vaihdeltiin sitten kuulumisia malttamattomina odottaen notkuvien pöytien ääreen. 

Olin käynyt Hullun poron brunssilla aiemminkin ja tiesin, että tarjoilut on tosi hyvät! Vedettiinkin sitten mahat täyteen jos jonkinmoista ruokaa. Loppujen lopuksi istuttiin ravintolassa kolme tuntia ja höpöteltiin kaikenlaista. Oli huippu kiva nähdä tyttöjä ja syödä hyvin! Voin lämpimästi suositella kaikille Hullun poron sunnuntai brunssia!

Lopen väsyneenä koko viikonlopusta, valvomisesta ja liian vähäisistä unista painelin brunssilta kotiin. En kauaa ehtinyt sitten ollakkaan, kun mua ja Joonaa pyydettiin lähtemään leffaan. Neljän hengen porukalla vietettiin sitten pari tuntia Plevnassa katsomassa Vadelmavenepakolaista. Olin lukenut kirjan, mutta leffa oli tietenkin ihan erilainen. Ei kuitenkaan ihan hirveää laatueroa niiden välillä ollut, joten sitä oli ihan nautinnollista katsoa. Aluksi tuntui, että se oli vähän tylsä, mutta loppujen lopuksi se oli suht hyvä! En kuitenkaan oikeen osaa sanoa mitä genreä se on? Järkyttävä, mutta ei kauhua, ihan hauska, mutta ei voi komediaksikaan sanoa. Mun mielestä se oli jotenkin psykologinen elokuva. En osaa selittää hirveän hyvin ajatuksiani siitä, mutta sitä mietin, kuinka kirjan kirjoittaja keksii jotain tuollaista? Haha. Kannattaa mennä katsomaan, jännä leffa hyvällä tapaa! Ei varmaan kuitenkaan ihan jokaisen mieleen. 

Leffan jälkeen tuntui kyllä, että olin antanut kaikkeni sille viikonlopulle ja painelin Joonan kainaloon nukkumaan.

Eilen lapsuudenystäväni piipahti meillä ja harjoiteltiin tekemään mun ylppärimeikkiä. Emppu ei ole oikeestaan koskaan meikannut toista, mutta olin kuitenkin tosi tyytyväinen lopputulokseen! Jotain pikku muutoksia, kun tekee niin meikki on tosi hieno ja sopii mun vaaleeseen mekkoon täydellisesti! Olin tosi tyytyväinen Empun aikaansaannokseen!♥ Kulmat tein itse ja jos ens kerralla sais niistä vaikka samanlaiset! Haha, kauhea ero, kun kuvista katsoo. 

Voi kamala, näin paljon tapahtunut ja mulla ei ole oikeestaan yhtään järkevää kuvaa muuta kuin meikkailusessiosta. Oon tosi pahoillani! Täytyy myöntää, että oon enemmän kirjoittajatyyppiä, mutta tältäkin viikonlopulta ois saanut kivoja kuvia piristämään tätäkin postausta. Mun täytyy ottaa nyt itseäni niskasta kiinni! Haha ja huomaatte varmaan, oon rakastunut palloihin.

Mitä tykkäätte kuulumis-postauksista? Kiinnostaako teitä lukea mun arjen tapahtumista?

With love, 

Susku

Liikunta fiiliksiä

Eilen painelin siis koulun jälkeen salille tekemään tässä postauksessa mainitsemaani käsipainoitteista lisä aerobikillä maustettua ohjelmaa. Salille meno ei huvittanut sitten yhtään! Koulussa istuskellessani kuitenkin mietin, että mitä mä sitten teen? Lähteminen on aina ollut mulle vähän hankalaa, mutta yleensä salilla oon kuitenkin super iloinen, että raahauduin sinne. 

Ohjelma oli just sopiva parin viikon flunssailun jälkeen. Ei liian rankka, mutta sopivan tehokas. En kuitenkaan tajunnut miten ojentajia voi tehdä jumppapallolla, joten vaihdoin sen ihan normi penkkiin. Aikani yritettyä ja heiluttua sen pallon päällä, luovutin. En tiedä oonko vähän tyhmä ja teinkö sen ihan päin mäntyä, haha. Ohjelmassa mulla meni reilu tunti ja hien sai kyllä otsalle! Ainut mikä ärsytti, oli 10 minuutin kuntopyöräily, koska ainakin meidän salilla on ihan surkeet kuntopyörät. En tiedä kenen pylly muka soveltuu niihin satuloihin? 

Reeni meni kuitenkin tosi hyvin, vaikka olinkin loppu päivän ihan puolikuollut ja makasin vain sohvalla. Epäilen magnesiumin puutetta, koska mulla vetää tosi usein varpaista suonta ja väsyttää. Magnesiumin puute aiheuttaa just noita plus suorituskyvyn heikentymistä. Täytyy siis ostaa magnesium-lisää. 

Tänään tein 45 minuutin juoksulenkin. Se tuntuikin huomattavasti pahemmalta ja raskaammalta. On tullut aikamoista taukoa juoksemiseen, joten täytyy aloittaa taas rauhallisesti. Nyt puolimaratonin juoksu tuntuu tosi kaukaiselta. Ehkä juoksen sen Espanjassa? 

Juoksulenkistä en saanut kyllä kauheasti nautintoa, eikä oikein rullannut. Se on niin ihana tunne, kun juoksu menee kuin itsestään. Sillon siitä osaa nauttia, eikä tarvitse koko ajan miettiä juoksutyyliä. Nyt ei todellakaan ollut niin. Vaihtelin vähän väliä tyyliä ja mietin mikä olisi paras. Välillä vähän aikaa rullas ja sitten koira pysäytti ja taas haettiin. Ilmakin oli jotenkin tosi kalsea. Ehkä ens kerralla paremmin. Kyllä tää tästä taas lähtee! 

Tässä vinkkiä kotona treenaamiseen: 12 minuutin treeni

TV vaan auki ja treenaamaan!

Tarvitset: 1,5 litran muovipullot, pyyhkeen, tuolin, repun ja kirjoja

1. Pystypunnerrus pulloilla/maitotölkeillä tms.

2. Käsien avaus lattialla maaten pulloilla molemmille sivuille

3. Kyykky reppu selässä

4. Jalkojen nosto ja ojennus penkillä istuen 

5. Käsien sivunosto pulloilla

6. Polvien veto rintaan lankkuasennossa (Pyyhe jalkojen alle, että luistaa)

Tee jokaista liikettä minuutin verran, ensimmäisen kierroksen jälkeen minuutin tauko ja heti perään toinen kierros!

Treenivinkkejä, ohjelmia?

With love,

Susku

Ostolakon jälkeen

Päätin aloittaa ostolakon joskus vähän alle vuosi sitten. Ajatuksena, etten osta mitään ennen, kun matkustan Lontooseen kesällä ja siellä ei sitten tarvitse pihistellä. Lakko piti kyllä hyvin ja Lontoosta oli kiva ostella kaikkea uutta. Mutta, Lontoon jälkeen ostelu on lähtenyt vähän käsistä. Vihaan shoppailua, joten nettikaupat on tosi kiva juttu. En kuitenkaan ennen tätä syksyä ole tehnyt ostoksia netissä kuin satunnaisesti. Nyt kuitenkin on alkanut tili hupeneen vähän liiankin hurjaa vauhtia. Nettikaupat, kun on niin helppoja. Muunmuassa Spartoosta tilaamani Niket tuli jopa kotiovelle asti. Ei tarvinnut edes kävellä kilsaa postiin. Vasta muistin, että H&M-laskunihan on vielä maksamattakin, eikä se ole edes vielä pudonnut postiluukusta. Eli siinä taas yksi rahanmeno.

Nyt syksyllä oon tilannut siis H&M-paketin, Niket ja Freddyn farkut. En silleen hirveetä määrää, mutta suht kalliita juttuja. Kaupoistakin on tullut ohi mennen osteltua vähän väliä pieniä ostoksia, joista on sitten kertynyt yhteensä ihan mukavasti hintaa.

Tätä tää kaks kertaa viikossa palkkapäivä teettää. Ennen ei tullut osteltua, kun ei voinut ajatella, että ens perjantaina on taas se palkkapäivä, joten so what, vaikka ostaisinkin tän. Musta tuntuu, että mun täytyy nyt vähän hölläillä tän ostelun kanssa. Ja niin teenkin. Ei se oo mulle mikään ongelma. Luulen, että tää on vaan joku kausi, koska ei tällainen oo yhtään mun tapaista.

Niin, tosiaan! Tilasin kolme viikkoa sitten Freddyltä ihan normi farkut kokeiluun. Ajattelin, että mitäpä menetän, jos kokeilen sopiiko ne mun pyllylle ja reisille. Tosiaan housut ei ole vieläkään tulleet ja eilen otin hommakseni soittaa ja kysyä missähän ne mahtaa mennä. Freddyllä kerrottiin, että housut oli olleet hukassa ja nyt ne on palannut niille. Niiden pitäisi siis tulla tänään! Saa nähdä, vai jääkö ensi viikkoon. Housuista mulla todellakin on pula ja se on yks syy miks oon odottanut näitä pöksyjä innolla. Carlingsin tosi venyvät viidenkympin housut alkaa pikkuhiljaa about vuoden käytön jälkeen ratkeemaan joka saumasta. Housujen osto on ehkä hirveintä, joten en omista kovin monia. Freddyt olis siis kovin tervettuleet, jos ne vaan on sopivat ja istuu hyvin. Housujen täytyy olla tosi mukavat, että viitsin käyttää niitä. Muutenkin, hintaa noilta löytyy, joten täytyis olla aika buenot! 

Tilasin myös shortsit sieltä, mutta en edes muista millaiset? Haha, saattaa mennä palautukseen. 

Tulee ahdistus, kun luen tätä tekstiä, haha! Oon niin rahariippuvainen, että on kauheeta, kun tili näyttää sellaisia lukemia, joita ei haluis nähdä. Oon miettinyt, pitäiskö alkaa laittamaan joka palkasta tyyliin satanen sivuun. Ei mitään vaateostoksia varten, vaan ihan vaikka tulevaisuutta. Tässä olis nyt vielä tää kolme kuukautta ennen lähtöä ja siinäkin ajassa vois saada vähän rahaa kasaan. Ja pitäisikö olla ostelematta loppuvuosi? Sekin on ihan hyvä vaihtoehto! Eipä mulla mitään tarpeitakaan nyt ole, kun vaan housut löytyis!

Pari päivää sitten tein aikamoisen heräteostoksen. Lähes aina ostan laadukkaita merkkikenkiä. Pyörin sitten H&M:llä ystäväni kanssa, jota en todellakaan usein tee, ja matkaani tarttui mustat tekonahkakengät, hintaan 30€. Äiti tyrmäsi ne täysin, koska se inhoaa tekonahkaa. Tuli jotenkin hölmö olo, että miks mä tällaiset ostin? En edes ole mikään korkkarityttö, vaan vannoutunut tennareiden käyttäjä. Mietinkin nyt kuumeisesti, käynkö hakemassa mun kolmekymppiä takaisin?

TÄSTÄ pääset mun mielestä tosi hyvään postaukseen, joka liittyy tähän ostos -ja rahanmeno aiheeseen!

With love,

Susku

Salille mars!

Ihanan pitkä aamu taas meneillään, koulu alkaa vasta 11:25. Oon tässä vähän muokkaillut blogini ulkoasua, en oo vieläkään oikein tyytyväinen, mutta tää saa olla hetken, kunnes jaksan taas kehittää muokkaustaitojani. Mitä mieltä te ootte? Sai ainakin hitusen väriä! 

Jonkin ajan pohdinnan jälkeen, meenkö salille nyt aamusta vai päivällä koulun jälkeen, tulin siihen tulokseen, että relaan aamun ja koululta painelen pitkästä aikaa painojen ääreen. Flunssa alkaa olla ohi, satunnaista räkimistä ja niistämistä lukuunottamatta. Nyt on siis hyvä aika aloittaa taas treenaamaan. Toivotaan, ettei flunssa ole taas huomenna kahta kauheempana. Oon niin vaikea arvioida, koska se on oikeesti tipotiessään. 

Bongasin yhdestä blogista kivan oloisen treeniohjeen. Se oli suunnattu käsille, eli haukkarit, ojentajat ja olkapäät. Lisäksi normaalia enemmän aerobista. Ajattelin, että voisin kokeilla sitä vaihteeksi oman ohjelman sijaan, joka on ehkä hitusen rankka näin tauon jälkeen. Omassa ohjelmassani käydään koko vartalo kerrallaan ja oonkin miettinyt olisiko parempi tehdä eri kropan osat eri päivinä. Mistä te tykkäätte ja mitä suosittelisitte? Koko kropan ohjelma kun on niin pitkäkin, että aikaa kuluu aika paljon. 

Tässä löytämäni ohjelma:

Alkulämpö: Juoksumatolla 13min

Olkapäät: Pystypunnerrus käsipainoilla 3x10 

Crosstrainer 10min

Ojentajat: Punnerrus jumppapallolla 3x väsymiseen asti

Kuntopyörä 10min

Hauikset: Oma tyyli

Lopuksi vielä yhdet sarjat olkapäille, hauiksille ja ojentajille

TÄSTÄ pääset lukemaan postauksen, josta löysin kyseisen ohjelman! Sieltä löytyy vähän fiiliksiä!

With love,

Susku

Se on menoa sitten!

Hola! Täällä kirjoittelee vuoden 2015 au pair muige! Nyt se asia on sitten lyöty lukkoon, ei vielä päivämäärää, mutta sinne mä nyt lähden, Espanjan viidennenki suurimpaan kaupunkiin, Zaragozaan. Ajankohta tulee olemaan kuitenkin ihan tammikuun alku. Käyn tsiikaamassa yhden tsirbulan hoodit Madridissa ja siitä matkustan kaksi ja puoli tuntia junalla hostperheen luo. Mun ystävä on siis Madridissa myös au pairina ja otan pehmeen laskun Espanjaan ensin pari päivää lomaillen. 

Joonan ja mun kaksvuotispäivä on viides tammikuuta, joten sillon aion olla vielä Suomessa. Samaisella viikolla luultavasti silti lähden ja ehkä viimeistään viikonloppuna oon jo määränpäässäni. Hassua, vajaa yhdeksän kuukautta sitten vietettiin meidän vuosipäivää ja seuraavana päivänä siitä Joona lähti armeijaan. Nyt on sitten mun vuoro häippästä heti, kun napsahtaa toinen vuosi täyteen. Vähän haikeeta lähteä just sillon, mutta sille ei voi nyt mitään. Puoli vuotta, sitten voidaan aloittaa uus yhteinen elämä.♥ 

Skypetin eilen siis Espanjaan ja tällä kertaa oli munkin puhuttava enkkua. Olin tosi hermostunut ja unohtelin ihan perus juttuja -ja sanoja. Ei se kuitenkaan tuntunut haittaavan, toisessa päässä oli niin paljon asiaa, että en meinannut useinkaan saada suunvuoroa! Espanjalaiset todellakin on vielä kovempia puhumaan, kun minä, haha. Perheen isä kertoa, että heillä on uima-allas (wuhuu!) ja lapset tykkää uida siinä. He myös pyöräilevät ja isä tykkää juosta. Äiti käy zumbassa, ehkä pääsen joskus mukaankin. Näin ekaa kertaa niiden pienen tytön ja hän oli aivan valloittava. Pienet tummat saparot sojottivat päässä, naama oli kiinni kamerassa ja kuului vaan 'Hola, hola, hola!!' Niin suloinen tapaus! Toivon, että lapset tykästyisivät muhun! 

En oikein tiedosta tätä asiaa vielä. Laitoin kuitenkin profiilin aupairworldiin puoliksi läpällä, kaverin painostamana. 'Sun täytyy ajatella välillä itteeskin.' Asia vaan alkoi puoliksi vahingossa etenemään ja olin tosi otettu, kun tää perhe otti muhun yhteyttä. Luulen, että paniikki ja itku tulee vasta tosi lähellä lähtöä. Nyt oon kuitenkin vielä hyvillä mielin ja tyytyväinen päätökseen. Tässä on sen verran aikaa, että ehtii sisäistää tän asian ja kelailla sitä, kuinka se puoli vuotta on aika pieni osa mun elämää. Kuitenkin varmaan elämää isompi kokemus. Tää on tavallaan hyppy tuntemattomaan, joka on mulle ihan uutta. En ole asunut vielä omillani ja nyt lähden vieraiden ihmisten luo toiseen maahan. Hassua, mutta musta todella tuntuu, että tarviin tän matkan, tarviin vähän etäisyyttä tutusta ja turvallisesta. 

Kuvia en oo ehtinyt ottaan, kun oon painanut töitä. Pahoittelut siitä!

With love,

Susku