Se on menoa sitten!

Hola! Täällä kirjoittelee vuoden 2015 au pair muige! Nyt se asia on sitten lyöty lukkoon, ei vielä päivämäärää, mutta sinne mä nyt lähden, Espanjan viidennenki suurimpaan kaupunkiin, Zaragozaan. Ajankohta tulee olemaan kuitenkin ihan tammikuun alku. Käyn tsiikaamassa yhden tsirbulan hoodit Madridissa ja siitä matkustan kaksi ja puoli tuntia junalla hostperheen luo. Mun ystävä on siis Madridissa myös au pairina ja otan pehmeen laskun Espanjaan ensin pari päivää lomaillen. 

Joonan ja mun kaksvuotispäivä on viides tammikuuta, joten sillon aion olla vielä Suomessa. Samaisella viikolla luultavasti silti lähden ja ehkä viimeistään viikonloppuna oon jo määränpäässäni. Hassua, vajaa yhdeksän kuukautta sitten vietettiin meidän vuosipäivää ja seuraavana päivänä siitä Joona lähti armeijaan. Nyt on sitten mun vuoro häippästä heti, kun napsahtaa toinen vuosi täyteen. Vähän haikeeta lähteä just sillon, mutta sille ei voi nyt mitään. Puoli vuotta, sitten voidaan aloittaa uus yhteinen elämä.♥ 

Skypetin eilen siis Espanjaan ja tällä kertaa oli munkin puhuttava enkkua. Olin tosi hermostunut ja unohtelin ihan perus juttuja -ja sanoja. Ei se kuitenkaan tuntunut haittaavan, toisessa päässä oli niin paljon asiaa, että en meinannut useinkaan saada suunvuoroa! Espanjalaiset todellakin on vielä kovempia puhumaan, kun minä, haha. Perheen isä kertoa, että heillä on uima-allas (wuhuu!) ja lapset tykkää uida siinä. He myös pyöräilevät ja isä tykkää juosta. Äiti käy zumbassa, ehkä pääsen joskus mukaankin. Näin ekaa kertaa niiden pienen tytön ja hän oli aivan valloittava. Pienet tummat saparot sojottivat päässä, naama oli kiinni kamerassa ja kuului vaan 'Hola, hola, hola!!' Niin suloinen tapaus! Toivon, että lapset tykästyisivät muhun! 

En oikein tiedosta tätä asiaa vielä. Laitoin kuitenkin profiilin aupairworldiin puoliksi läpällä, kaverin painostamana. 'Sun täytyy ajatella välillä itteeskin.' Asia vaan alkoi puoliksi vahingossa etenemään ja olin tosi otettu, kun tää perhe otti muhun yhteyttä. Luulen, että paniikki ja itku tulee vasta tosi lähellä lähtöä. Nyt oon kuitenkin vielä hyvillä mielin ja tyytyväinen päätökseen. Tässä on sen verran aikaa, että ehtii sisäistää tän asian ja kelailla sitä, kuinka se puoli vuotta on aika pieni osa mun elämää. Kuitenkin varmaan elämää isompi kokemus. Tää on tavallaan hyppy tuntemattomaan, joka on mulle ihan uutta. En ole asunut vielä omillani ja nyt lähden vieraiden ihmisten luo toiseen maahan. Hassua, mutta musta todella tuntuu, että tarviin tän matkan, tarviin vähän etäisyyttä tutusta ja turvallisesta. 

Kuvia en oo ehtinyt ottaan, kun oon painanut töitä. Pahoittelut siitä!

With love,

Susku