2014/10/02

Salille mars!

Ihanan pitkä aamu taas meneillään, koulu alkaa vasta 11:25. Oon tässä vähän muokkaillut blogini ulkoasua, en oo vieläkään oikein tyytyväinen, mutta tää saa olla hetken, kunnes jaksan taas kehittää muokkaustaitojani. Mitä mieltä te ootte? Sai ainakin hitusen väriä! 

Jonkin ajan pohdinnan jälkeen, meenkö salille nyt aamusta vai päivällä koulun jälkeen, tulin siihen tulokseen, että relaan aamun ja koululta painelen pitkästä aikaa painojen ääreen. Flunssa alkaa olla ohi, satunnaista räkimistä ja niistämistä lukuunottamatta. Nyt on siis hyvä aika aloittaa taas treenaamaan. Toivotaan, ettei flunssa ole taas huomenna kahta kauheempana. Oon niin vaikea arvioida, koska se on oikeesti tipotiessään. 

Bongasin yhdestä blogista kivan oloisen treeniohjeen. Se oli suunnattu käsille, eli haukkarit, ojentajat ja olkapäät. Lisäksi normaalia enemmän aerobista. Ajattelin, että voisin kokeilla sitä vaihteeksi oman ohjelman sijaan, joka on ehkä hitusen rankka näin tauon jälkeen. Omassa ohjelmassani käydään koko vartalo kerrallaan ja oonkin miettinyt olisiko parempi tehdä eri kropan osat eri päivinä. Mistä te tykkäätte ja mitä suosittelisitte? Koko kropan ohjelma kun on niin pitkäkin, että aikaa kuluu aika paljon. 

Tässä löytämäni ohjelma:

Alkulämpö: Juoksumatolla 13min

Olkapäät: Pystypunnerrus käsipainoilla 3x10 

Crosstrainer 10min

Ojentajat: Punnerrus jumppapallolla 3x väsymiseen asti

Kuntopyörä 10min

Hauikset: Oma tyyli

Lopuksi vielä yhdet sarjat olkapäille, hauiksille ja ojentajille

TÄSTÄ pääset lukemaan postauksen, josta löysin kyseisen ohjelman! Sieltä löytyy vähän fiiliksiä!


With love,
Susku

2 kommenttia:

  1. Voi innostaisko tää postaus mutki salille! Oon vähän liikaakin ny lykänny salilla käymistä. Niitä "tekosyitä" on löytynyt moneen lähtöön..

    Tykkään tän blogin ulkoasusta! Simppeli ja yksinkertainen!

    VastaaPoista
  2. Jeep, tekosyyt kantsii heittää olan yli ja vaan ottaa ja lähtee!;) Kuitenkaan liikaa rehkimättä!
    Ja kiitos, että tykkäilet!:)

    VastaaPoista