2018/10/01

Studiokuvia ja elämäntaparemontti

Heippa ja ihanaa alkavaa vikkoa sekä lokakuuta! 

Olen alkanut tekemään yhteistyötä valokuvaaja Saara Partasen kanssa, joka työskentelee yrityksessä nimeltä Mimi & Nöde. Nyt kerron kuka hän on ja miten me ollaan tultu tutuiksi.
:)
Missäköhän ensimmäisen kerran törmäsin Saaraan? En ole näillä äitiavoilla ihan varma, mutta ensimmäiset valokuvat Saara otti meidän perheestä toukokuussa 2017. Odotin silloin kuopustamme ja esikoinen oli vajaa vuoden. Samalla meistä otettiin kihlakuvia tammikuisen kihlauksen kunniaksi. Saatiin silloin ikuistettua myös mun viimeisin raskausmasu. 

Lokakuussa 2017 Saara tuli kuvaamaan kuopuksemme ristiäiset. Jos jonkun neuvon voin tuleville tai nykyisillekin vanhemmille antaa, niin ottakaa ammattivalokuvaaja lastenne ikimuistoisiin hetkiin! Kokemuksesta voin sanoa, että monestakaan tilaisuudesta ei paljon muistijälkiä jää ja siksi kuvat on myöhemmin todella tarpeellisia. Vajaa kaksi kuukautta synnytyksestä, esikoinen reilu vuoden ja muutto viikon sisään. Ilman ristiäsikuvia muistaisin tapahtumasta tuskin mitään. Ja mikä parasta, kuvat on laadukkaita, tunnelmallisia ja kaikki vieraat saavat rauhassa keskittyä itse juhlaan.



Tultiin mieheni kanssa myös siihen tulokseen, että olisi ihana ikuistaa meidän perhe vuoden välein ammattivalokuvaajalla. Kuvista näkisi kivasti miten muututaan ja täytyy myöntää, että olen kyllä ihan hurahtanut ammattilaisen otoksiin. Meillä kuvauksissa tulee myös sopivasti otetettua lasten synttärikuvat. Jotenkin oli hirveän luonnollista valita Saara kuvaamaan, koska mitä tutummaksi kuvaajan kanssa tulee, sen parempia ja rennompia kuvista saadaan.

Viimeisimmässä perhekuvauksessa alettiin juttelemaan yhteistyöhommista ja viime viikolla Saara napsi musta promokuvia. Saara sai kipinän elämäntaparemonttiin ja aloitammekin hänen kanssaan valmennuksen. 

Kirjoittelen täällä blogin puolella jatkossa lisää meidän yhteisestä taipaleesta ja Saaran elämäntaparemontista. 

Mimi & Nöde :
Instagram: @studiomimietnode

 Tsemppiä viikkoon!


p.s. Postauksen kuvat tietysti Saaran ottamia.<3

With love, Susku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti