Olen kirjoittanut oikeastaan vain yksittäisistä aiheista, joten ajattelin, että olisi kiva niin itselle kuin teille lukijoillekin, että kirjoittaisin myös ihan tavallisesta arjesta ja meidän päivistä. Julkaisen tekstit aina sunnuntaina tai maanantaina, riippuen tietysti tilanteista. Ei kannata kivittää, jos menee tiistaille joskus. Aika menee niin kovaa vaihtia eteenpäin ja oma mieli rakoilee sen verran, että usein elämä tuntuu vain isolta sekamelskalta. Siksi on hyvä kirjoittaa edes kerran viikossa vähän My day tyylisesti.
Tänään on maanantai, joten nyt palataankin sitten viime viikon maanantaihin. Käänsin kalenterin edelliselle aukeamalle ja ajattelin, että ei hitto, miten muistan muka viikon taakse päin?! Aika kehittää siis myös muistia.
Ainiin, maanantai alkoi vielä kerran vessanpytyn halailulla, josta voitte lukea edellisestä postauksesta. Mietin, että miten muka selviän päivän, töitä ja kaikkea. Onneksi sain ihmeparantumisen (hetkeksi) ja sain tehtyä konehommia. Romahtelin nettisivujen kanssa ja hoidin asioita. Iltapäivällä ohjelmassa oli kirpputoripöydän tyhjäys ja ilokseni sain enemmän tuottoa, kun olin ajatellut, jes! Pyörin vielä hetken kirpparilla ja lähdin käymään Prismassa. Päätin jättää karkin syönnin jouluun asti, koska se on mulle ehdottomasti ongelmallisin sokerikoukun aiheuttaja. Sen lisäksi mun elimistö ei oikein arvosta sokeria, en käytännössä saa siitä mitään muuta kuin sen hyvän maun, joten laitoin koko homman jäähylle. Mutta miksi aloin tätä kertomaan, asia joka naurattaa mua. Menin ostamaan jäätelön, suklaata ja minttua. Ihmismieli on jännä, koska ei mulla jäätelöön tule himoa. Syön sen ja se on siinä. Ei tarvitse vetää överiksi niin kuin AINA karkin kanssa. Elisan myyjä siinä sitten huuteli, että miten menee. Vastasin, että mitäs tässä, karkkilakkoisena vedän sitten tätä. Sitä nauratti ja kerroin jälleen kerran, että mulla on teidän liitymä ja kaikki hyvin.
Seuraava pysähdys olikin sitten ihanan Saaran (mun valokuvaaja ja elämänätaparemonttilainen) luona. Kävin pitämässä hänelle Private Shopping -hetken ja sain siinä samalla hoitaa Saaran 3-vuotiaan tytön ainakin kahta vauvanukkea. (Huom. ainakin, koska en ole ihan varma oliko mulla niitä sylissä kaksi vai kolme!) Saaran kanssa yllätys, yllätys puhuttiin kaikesta muusta kuin Biancaneven vaatteista. Sopivat legginsit kyllä löytyi, mutta Saara ei tarvinnut siihen sen kummempia höpinöitä. Puhuttiin mieluummin mm. synnyttämisestä (Saara on kätilö) ja elämästä yleensä. Ihanaa, kun on ihminen, jonka kanssa juttu vain jatkuu!<3 Aika tulee aina Saaran kanssa vastaan.
Pian olikin aika lähteä ajelemaan kotiin, missä oli täysi hulina päällä. Lapset ennen iltapuuhia, niin ihanan levottomia. Pientä yliväsymystä havaittavissa. Mulla taisi mennä kuppi nurin lopulta lasten huutoon iltapalapöydässä ja piilouduin makkariin katselemaan meidän edustajien webinaaria. Olo oli todella raskas viikonlopun jäljiltä (ei onneksi oksettanut enää) ja tuntui vain ettei musta ole tähän. Oli niin kamala olla, että ajattelin luovuttavani. Ensimmäisen kerran jo päivällä kotisivuja tehdessä iski epätoivo. En tietenkään oikeasti ollut luovuttamassa, mutta tunne oli kyllä vahva. Yritin vain miettiä, että näitä huonoja hetkiä tulee. Niitä tulee aluksi varmasti enemmän kuin hyviä. Mutta ne on hetkiä, eikä missään nimessä kestä ikuisesti. Tätä haluan ja tätä teen, enkä ole luovuttamassa. Jätin webinaarin katselun kesken ja päätin palata siihen parempana päivänä.
With love,
Susku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti