2019/01/28

47 päivää häihin

 Me mennään kohta naimisiin!

Juuri tänään puhuin ystävälle, että olisi se puoli vuottakin mennyt nopeasti, haha. Eli siis häät on ihan nurkan takana. Osku alkuun ehdotti, että mitä jos kesällä? Totesin siihen, etten jaksa odottaa. Juupa juu! Hyvä, kun ehtii kissan sanoa, kun on jo hääpäivä! Mutta näillä mennään ja mitään ei kaduta. Katsotaan tulevaan eikä menneeseen ja mitä näitä nyt on!

Hyvä tästä tulee!

Oikeasti asiat on tosi hyvällä mallilla. Sovitin tänään hääpukua ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ja se on kyllä täydellinen. Ei yhtään sellainen kuin alunperin suunnittelin, mutta kohtalo ajoi mut tämän puvun luo. Helmaa täytyy vielä muokata, mutta muuten mun vaatetus on viittaa ja laukkua vaille valmis! 

Olen ajellut ympäri Pirkanmaata hakemassa koristeita, joita olen siis ostanut Facebookin hääkirpputoreilta. (Kierrätys kunniaan!) Käytiin suunnittelemassa myös menua ja aikataulua palatsin henkilökunnan kanssa. Tein kutsut ja nyt ne pitäisi laittaa äkkiä matkaan! Kaasojen kanssa ollaan korvat sauhuten ideoitu kaikkea ihanaa, meikit ja kampaukset on varattu. Paljon on kyllä saatu aikaan, vaikka välillä tuntuu ettei mitään.

Lähdetäänkö me häämatkalle?

Häämatkalle ei lähdetä vielä, koska me halutaan lentää kauas eikä haluta jättää lapsia vielä niin pitkäksi aikaa hoitoon. Hotelliyökin tuntuu mitä todennäköisemmin luxukselta, koska harvemmin sitä nukutaan a. muualla kuin kotona b. ilman lapsia c. niin pitkään kuin halutaan.:) 
 Innoissaan vai stressistä sängyn pohjalla?

Me odotetaan ihan innolla hääpäivää! Parhaat vinkit ovat ehdottomasti olleet, että hääpäivästä täytyy nauttia täysin rinnoin ja luottaa, että kaikki menee omalla painollaan. Päivä menee todella nopeasti, joten pitää yrittää noudattaa näitä neuvoja. 




Kuvat: Elisa Lankinen 

With love, Susku

2019/01/08

#liljat2019

Kääk, meidän häät on ihan kohta! Aika kuluu hullua vauhtia. Ajattelin tulla paljastamaan joitain suunnitelmia meidän maaliskuisista häistä. Sukunimen vaihtoni ei ole ollutkaan mikään salaisuus, mutta otsikosta voitte päätellä ehkä jotain.:)

Meidän häät pidetään Finlaysonin Palatsissa. (Kiitos Saara vinkistä!<3) Palatsi ei kuulosta pienen budjetin paikalta, mutta itse tilastahan Palatsi ei ota mitään vuokraa. Hinta koostuu ainoastaan ruuasta ja juomista. Moni paikka ottaa pelkkää tilavuokraa saman verran mitä meillä maksaa koko homma, jes! Tässä kuussa menemme suunnittelemaan tarjoiltavat ja muutenkin yksityiskohtia, paikan varasimme joulukuussa. Ja luonnollisesti paikkavaraus onnistui näin lyhyellä varoitusajalla, koska maaliskuu ei ole hääsesonkia. Finlaysonin Palatsi on todella kaunis paikka ja siellä on erilaisia tiloja vaihtoehtoina. Koristelua helpottaa jo valmiiksi kaunis miljöö. Oikeastaan koristeiden pääpaino on pöydissä ja niihinkin saa paljon tarvikkeita paikan päältä. Mukavuus ja helppous on kahden taaperon vanhempina plussaa! 




Teemana häissä on luonto, ekologisuus ja pieni kulutus. Luonto näkyy havuina, käpyinä ja vaaleina sävyinä koristeissa, ekologisuus siinä, että suurin osa tarvikkeista hankitaan käytettyinä, lainataan tai vuokrataan ja pieni kulutus pienessä budjetissa. Esimerkiksi hameen ostin Facebook -kirpputorilta, siihen sopivan bodyn lainaan ystävältä, kengät on muutenkin käytössä kuin häissä samoin alusvaatteet. 

Meidän häihin kutsutaan noin 30 lähintä ystävää ja sukulaista. Mulla on kolme kaasoa, jotka ovat parhaita ystäviäni. Me halutaan häistä meidän näköiset. Mun mielestä on tosi tyhmää, että pitää kysyä sopiiko tämä tai tämä meidän häihin. Totta kai sopii, jos halutaan! Ne on meidän häät, ei kenenkään muun. Tilasin kuopukselle juuri mustan mekon ja hetken mietin, että voinko pukea lapselleni mustaa häihin. Laitoin ystävälle viestinkin, että onkohan se nyt sopivaa? Onneksi hän muistutti, että nehän on teidän häät. Ja kyllähän musta tyllimekko sopii aika mageesti äidin mustiin maihareihin.;)

Meidän talvihäät kuvaa tietysti Saara Partanen Studio Mimi & Nödeltä, joka on ottanut myös tämän postauksen kuvat. Saara on todella taitava kuvaaja ja voin vain suositella häntä!

With love, Susku

2018/12/28

Maalishäät

Meidän parisuhde on tällä hetkellä paremmassa jamassa kuin koskaan ennen. Kaksi vauvavuotta putkeen ja vuoden ikäerolla syntyneet lapset ei ole ollut mikään helppo nakki. Niistä selvittyämme tuntuu, että selvitään kyllä mistä vain.  

Nyt tuntuu, että ollaan tiimi ja rakastetaan enemmän kuin koskaan ennen. 
  
Meidän häitä piti alun perin viettää kesällä 2020. Suunnitelmissa oli pienen budjetin häät, mutta silti täytyisi säästää ja laittaa kaikesta sukan varteen. Mua ahdisti jo pitkään kahteen isoon asiaan säästämäminen (siis häät ja oma asunto) samaan aikaan, joten noin kuukausi sitten avasin suuni. Miksi me mennään naimisiin vasta pitkän ajan päästä vain rahan takia? Miksi tarvitsee pitää edes keskikokoiset häät, kun haluamme nimenomaan intiimit ja pienet? Ja siitä se ajatus sitten lähti. 
Tärkeintä on se, että me päästään naimisiin eikä isot, hienot ja kalliit juhlat. Joo, ei meillä olisi 10 000 euroa laittaa missään vaiheessa muutenkaan, (enkä haluaisi laittaa, vaikka olisi) mutta päädyttiin laittamaan rahaa vielä paljon vähemmän mitä meidän pieni budjetti alun perin olikaan. Tuntuu NIIN tyhmältä törsätä hirveästi rahaa häihin, kun saman rahan voi käyttää vaikka siihen omaan asuntoon. Meidän häiden yksi teema on kierrätys ja vähäinen kulutus, joka näkyy tietysti rahan käytössä. Niin paljon hankitaan käytettynä kuin pystyy ja mietitään muutenkin kannattaako johonkin oikeasti laittaa rahaa yhden päivän vuoksi vai ei. 

Meidän häät ovat siis maaliskuussa 2019 eli ihan pian! Paljon on jo suunniteltu, mutta paljon on vielä tehtävää. Häät ovat noin 30 hengen juhlat, joihin kutsutaan lähimmät ihmiset. Mulla on kolme kaasoa, jotka ovat mun parhaat ystävät.<3 Jännittää aivan sairaasti! Aika menee hurjan nopeasti, joten ihan kohta on jo maaliskuu, hui! 


Kuva: Saara Partanen
Studio Mimi & Nöde

With love, Susku

2018/12/27

Ihan tavallista mulle kuuluu

Heippa ja ihanaa joulunaikaa! Joulu ja sen pyhät on oikeastaan jo vietetty, mutta eikös se joulunaika kestä aina Loppiaiseen asti. Mun tekee mieli kylläkin heivata joulukoristeet varastoon jo tänään! Ajattelin myös tulla kertomaan miten mulla menee, koska kiireiden vuoksi en ole jaksanut kirjoittaa pariin viikkoon.

Joulu meni tosi hyvin. Ei ollut suurempia odotuksia, joten ei tullut pettymyksiäkään. Mun isoin toive oli pystyä rentoutumaan sekä unohtaa about kaikki muu paitsi sohvalla makoilu ja suklaa. Ja mä onnistuin siinä! Oli ihana olla läsnä ja vain yksinkertaisesti olla. Työjutut meinasi välillä hiipiä mieleen, mutta tyynesti ajattelin niiden kyllä odottavan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Vielä tänäänkin popsin kinkkua ja lohta lounaaksi. Suklaata tuli syötyä liikaa, mutta nyt on taas hyvä olla ilman. 

Joulukuun alussa tuli stressi, mutta sain sen pois, pyyhkimällä kaikki joulujutut mielestäni. Puolen välin paikkeilla oli pakko antaa jotain tilaa lahja-ajatuksille ja muille. Kuitenkin psykologin juttusilla sain voimaa ja motivaatiota rentoutumisharjoituksiin ja ne auttoivat nukahtamaan sekä olemaan vähän vähemmän stressissä. Aloitin myös mielialalääkityksen, joka on tasoittanut mieltäni ja poistanut ''pakokauhun'' -tunntetta, joka oli länsä lähes koko ajan. Lääkkeen avulla olen ollut rauhallisempi ja pinnaakin on löytynyt. 

Kaikin puolin on mennyt paremmim. Olen erittäin tyytyväinen, että vuosi vaihtuu ja odotan jännityksellä kevättä. Biancanevelta ilmestyy kohta uusi mallisto, valon määrä alkaa lisääntyä, lapset kasvaa ja meidän häätkin on ihan pian! Kevätkin on hommaa täynnä, mutta ensi vuodesta tulee #meidänvuosi ja #kiitollisuudenvuosi2019!

Ihanaa loppuvuotta!<3

  
With love, Susku

2018/12/12

Mistä haaveilen

 1. Omasta kodista, jonka saamme suunnitella itse. Kaikki neliöt vain meidän tarpeisiin. Kivilattia ainakin eteiseen ja keittiöön, iso kodinhoitohuone, kaikille omat makkarit ja meille aikuisille omat työhuoneet. 

2. Mersun maasturista, ehkä valkoisesta, sellaisesta sairaan isosta...

3. Kolmannesta lapsesta sitten, kun taloudellinen tilanne on tasaisempi ja meillä on oma koti. 

4. Toisesta tai usemmasta koirasta. Labbikset on ihania, mutta olen pienestä asti haaveillut berninpaimenkoirasta.

5. Liikuntalääketieteen ja ravitsemustieteiden opiskelusta.

6. Life Coach -koulutuksesta.

7. Ulkomailla asumisesta.

8. Paremmasta kielitaidosta.

9. Tanssin intensiivisestä harjoittelusta, voimistelun harrastamisesta ja tankotanssin aloituksesta.

10. Kahden viikon kaukomatkasta kaksin Oskun kanssa. 

Unelmia on paljon muitakin, mutta tässä päällimmäiset. Joitakin pääsen toteuttamaan varmasti ihan pian, mutta toisiin menee vielä aikaa. Eikä kaikki näistä sovi toki yhteen. On ihana haaveilla ja mä oonkin kyllä ihan haaveilijahörhö. Toki haaveilen ihan ensimmäisenä meidän kaikkien terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta nää on tällaisia ei niin vakavia haaveita, joista voi unelmoida Pinterestin inspiraatiokuvia selaillessa... 

Mun yksi haave on ollut päästä useammin kameran eteen ja se toteutui kyllä ihan yllärinä, kun Saara kysyi haluisinko tehdä yhteistyötä. Ihanaa, kiitos Saara, että saan uskaltaa joka kerta enemmän olla oma itseni kameran edessä.<3


Kuva: Saara Partanen / Studio Mimi & Nöde 
Paita: Biancaneve

With love, Susku