2018/12/12

Mistä haaveilen

 1. Omasta kodista, jonka saamme suunnitella itse. Kaikki neliöt vain meidän tarpeisiin. Kivilattia ainakin eteiseen ja keittiöön, iso kodinhoitohuone, kaikille omat makkarit ja meille aikuisille omat työhuoneet. 

2. Mersun maasturista, ehkä valkoisesta, sellaisesta sairaan isosta...

3. Kolmannesta lapsesta sitten, kun taloudellinen tilanne on tasaisempi ja meillä on oma koti. 

4. Toisesta tai usemmasta koirasta. Labbikset on ihania, mutta olen pienestä asti haaveillut berninpaimenkoirasta.

5. Liikuntalääketieteen ja ravitsemustieteiden opiskelusta.

6. Life Coach -koulutuksesta.

7. Ulkomailla asumisesta.

8. Paremmasta kielitaidosta.

9. Tanssin intensiivisestä harjoittelusta, voimistelun harrastamisesta ja tankotanssin aloituksesta.

10. Kahden viikon kaukomatkasta kaksin Oskun kanssa. 

Unelmia on paljon muitakin, mutta tässä päällimmäiset. Joitakin pääsen toteuttamaan varmasti ihan pian, mutta toisiin menee vielä aikaa. Eikä kaikki näistä sovi toki yhteen. On ihana haaveilla ja mä oonkin kyllä ihan haaveilijahörhö. Toki haaveilen ihan ensimmäisenä meidän kaikkien terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta nää on tällaisia ei niin vakavia haaveita, joista voi unelmoida Pinterestin inspiraatiokuvia selaillessa... 

Mun yksi haave on ollut päästä useammin kameran eteen ja se toteutui kyllä ihan yllärinä, kun Saara kysyi haluisinko tehdä yhteistyötä. Ihanaa, kiitos Saara, että saan uskaltaa joka kerta enemmän olla oma itseni kameran edessä.<3


Kuva: Saara Partanen / Studio Mimi & Nöde 
Paita: Biancaneve

With love, Susku

2 kommenttia:

  1. I've been browsing online more than 4 hours today, yet I never found
    any interesting article like yours. It's pretty worth enough for me.
    Personally, if all website owners and bloggers made good content as you did, the internet will be much
    more useful than ever before.

    VastaaPoista