2019/01/08

#liljat2019

Kääk, meidän häät on ihan kohta! Aika kuluu hullua vauhtia. Ajattelin tulla paljastamaan joitain suunnitelmia meidän maaliskuisista häistä. Sukunimen vaihtoni ei ole ollutkaan mikään salaisuus, mutta otsikosta voitte päätellä ehkä jotain.:)

Meidän häät pidetään Finlaysonin Palatsissa. (Kiitos Saara vinkistä!<3) Palatsi ei kuulosta pienen budjetin paikalta, mutta itse tilastahan Palatsi ei ota mitään vuokraa. Hinta koostuu ainoastaan ruuasta ja juomista. Moni paikka ottaa pelkkää tilavuokraa saman verran mitä meillä maksaa koko homma, jes! Tässä kuussa menemme suunnittelemaan tarjoiltavat ja muutenkin yksityiskohtia, paikan varasimme joulukuussa. Ja luonnollisesti paikkavaraus onnistui näin lyhyellä varoitusajalla, koska maaliskuu ei ole hääsesonkia. Finlaysonin Palatsi on todella kaunis paikka ja siellä on erilaisia tiloja vaihtoehtoina. Koristelua helpottaa jo valmiiksi kaunis miljöö. Oikeastaan koristeiden pääpaino on pöydissä ja niihinkin saa paljon tarvikkeita paikan päältä. Mukavuus ja helppous on kahden taaperon vanhempina plussaa! 




Teemana häissä on luonto, ekologisuus ja pieni kulutus. Luonto näkyy havuina, käpyinä ja vaaleina sävyinä koristeissa, ekologisuus siinä, että suurin osa tarvikkeista hankitaan käytettyinä, lainataan tai vuokrataan ja pieni kulutus pienessä budjetissa. Esimerkiksi hameen ostin Facebook -kirpputorilta, siihen sopivan bodyn lainaan ystävältä, kengät on muutenkin käytössä kuin häissä samoin alusvaatteet. 

Meidän häihin kutsutaan noin 30 lähintä ystävää ja sukulaista. Mulla on kolme kaasoa, jotka ovat parhaita ystäviäni. Me halutaan häistä meidän näköiset. Mun mielestä on tosi tyhmää, että pitää kysyä sopiiko tämä tai tämä meidän häihin. Totta kai sopii, jos halutaan! Ne on meidän häät, ei kenenkään muun. Tilasin kuopukselle juuri mustan mekon ja hetken mietin, että voinko pukea lapselleni mustaa häihin. Laitoin ystävälle viestinkin, että onkohan se nyt sopivaa? Onneksi hän muistutti, että nehän on teidän häät. Ja kyllähän musta tyllimekko sopii aika mageesti äidin mustiin maihareihin.;)

Meidän talvihäät kuvaa tietysti Saara Partanen Studio Mimi & Nödeltä, joka on ottanut myös tämän postauksen kuvat. Saara on todella taitava kuvaaja ja voin vain suositella häntä!

With love, Susku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti