Tämä on sellainen asia, johon en itsekkään tiedä oikeaa vastausta. Olen tietysti paljon miettinyt otsikon kysymystä ja olen kyllä saanut siihen useita näkökulmia. Mietin todella paljon, voinko tehdä PT:n hommia, kun itsellä on paha olla? Voinko tsempata muita, jos en jaksa olla positiivinen edes omassa elämässä?
Asian voi nähdä monella tapaa. Sellaiset henkilöt, joilla on itsellä vaikka ahdistuneisuutta voivat samaistua hyvinkin. Toisaalta moni voi myös pelästyä mielentervysongelmiani. Tavoitteeni on kuitenkin ''normalisoida'' mielen pulmista puhuminen eikä se kyllä tapahdu kuin juurikin niistä puhumalla. Niin kauan kuin asiat on enemmänkin pimennossa, vain joidenkin saatavilla, se on harvinaista, outoa ja pelottavaa. Pelko ja tiedon puute ovat sellaisia asioita, jotka saavat ihmisen varpailleen.
Tähän asiaan on varmasti tuhat eri mielipidettä ja se on ihan fine. Koen, että valmennustyössä kemioiden täytyy jollain tasolla kohdata ja sellaisten ihmisten kanssa ne ei varmaankaan kohtaa, jotka pitää ahdistuneisuushäiriöstä kärsivää hulluna, suljetun osaston potilaana. Eli tällä tarkoitan sitä, että oikeat, samanhenkiset asiakkaat kyllä löytävät mun luo (toki sen eteen teen paljon töitä), kun vaan jaksan ja uskallan paukuttaa tätä mun asiaa. Ainakin uskon ja toivon niin!
Some on vaikea, koska siellä näkyy vain pintaraapaisu. Jos puhun 15 minuuttia ahdistusoireilustani, se ei tarkoita, että olisin ahdistunut 24/7, enkä tunne iloa ja onnellisuutta koskaan. Mutta siksi se on juuri vaikea. Eihän kukaan jaa koko elämäänsä somessa. Eihän kukaan oikeasti tunne jotain ihmistä vain somen perusteella. Teitysti PT:nä markkinoin itseäni esimerkiksi Instagramissa ja minun täytyy olla tietoinen, minkälaisen kuvan ihmisille annan. Sekään ei silti tarkoita, että joku tuntisi minut sen perusteella. Tässä tulee juuri se haastavuus.
Esimerkiksi: Potentiaalinen asiakas tulee katsomaan profiiliani ja ajattelee, että voisi ottaa yhteyttä. Hän katsoo myös storyni, jossa höpisen, kuinka taistelin ahdistukseni kanssa taas tänäänkin. Tyyppi päättää lähteä profiilistani ottamatta yhteyttä.
Tiedän, että näin voi käydä, mutta tätä vastaan haluan juurikin taistella. En halua, että ketään arvioidaan ihmisenä tai työntekijänä mielen pulmien vuoksi. Masennus, ahdistus, syömishäiriö tai mikään muukaan mielenterveydenongelma ei ole itseaiheutettua. Nää eivät myöskään poista kenenkään ammattitaitoa. Toki sairasloma voi olla joskus ajankohtainen, mutta se on jokaisen oma tai lääkärin arvio, missä kohtaa on sen aika. Monesti työntekö voi olla iso voimavara, ellei kyseessä ole työuupumus.
Olen saanut tähän asiaan palautetta molemmilta puolilta. Suurin osa on kuitenkin ollut kiitosta siitä, että jaksan ja uskallan jakaa kokemuksiani. Se tsemppaa jatkamaan, kiitos! Mitä mieltä sä olet asiasta? Kommentoi!
With love, Susku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti