Moikka!
Sain inspiraation alkaa kirjoittamaan tämän hetken liikunta, kehonkuva ja motivaatio -jutuista. Sain ajatuksen oikeastaan Saaran ottamasta kuvasta, jonka laitan tähän postaukseen. Kuva löytyy myös blogini sivubannerista.-->
Me lopetettiin imetys Bean kanssa joskus marraskuun puolessa välissä. En sen kummemmin ajatellut asiaa sen jälkeen. Lopetus sujui kivuttomasti. Bea kieltäytyi yksi aamu tissistä ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Mun paino on noussut vähän ja olen ollut tosi väsynyt, varsinkin iltaisin. Yksi päivä tajusin, että ei hitto, ne imetyshormoonithan mua on valvottanut. Ei tämäkään varmaan ole niin musta valkoista, mutta nyt tammikuusta lähtienhän olen ollut iltaisin 21-22 jo väsynyt. Olen myös tietoisesti opetellut menemään ajoissa nukkumaan. Se tosin ei ole ollut vaikeaa, koska väsyttää niin paljon. Ei ole siis mitään höpöjuttuja, että naisen hormoonit auttavat jaksamaan valvomiset pikkuisten kanssa. Kiva huomata, että niistä on ollut myös jotain hyötyä.:D Tosin mulla hyöty kääntyi jo itseäni vastaan, koska valvoin sitten liikaa. No kukapa vanhempi ei haluaisi sitä omaa aikaa illalla, kun lapset menee nukkumaan. On myös erittäin helppoa venyttää se aika yli puolen yön ja kuvitella tekevänsä kaikki rästihommat yön pikkutunteina.
Painoa mulle on tullut varmaan monestakin syystä (ei siis mitään hirveitä määriä). Valmennus loppui lokakuuhun enkä ole enää millin tarkalla ruokavaliolla. Pidin myös salitaukoa vuoden loppuun ja tähänäkään vuoteen ei ole montaa salitreeniä vielä mahtunut. Olen ollut pari kertaa flunssassa, työt, häät ja mt-ongelmat on työllistänyt. Tosin ajanpuute ei ole mikään syy, koska aikaahan on ollut. Suurin syy salittomuuteen on ollut oma jaksaminen ja alavireinen mieliala.
Tästä tullaankin kehonkuvaan. Ex-anorektikkona täytyy myöntää, että kehonkuva tuntuu heti vinksahtavan, kun syöminen ja liikunta ei kulje käsi kädessä. Onneksi vinksahtaminen on ns. normaalia eikä johda mihinkään päähänpistoksiin, että lopetanpa vaikka syömisen. Ehei, sille tielle en enää lähde. Alavireinen mieliala mulla vaikuttaa siihen, että en tunne normaalisti nälkää, joka johtaa välillä liian vähään tai välinpitämättömään syömiseen. Ja siitähän syntyy hieno kierre, jolloin mieliala menee entistä alemmas, koska ei syö tarpeeksi. Tämän homman tunnen onneksi todella hyvin, joten jossain kohtaa pakotan aina itseni syömään. Siinä on kiva huomata, että ainakin puolet alavireisyydestä korjaantui pelkällä säännöllisellä syömisellä.
Tästä kuvasta täytyy sanoa, että en aluksi halunnut julkaista tätä, koska mun mielestä mun vatsamakkara on kamalan iso. Tästä olemattomasta vatsamakkarasta sain siis inspiraation tähän tekstiin.
No mitenkäs on motivaation laita? Mä koen, että mulla on motivaatiota, mutta jaksaminen vuoksi se jää perusjuttujen alle. Väsyneenä ja ahdistuneena on kuitenkin pakko hoitaa kaikki arjen asiat mm. kaupassa käynti, lapset, työt jne. Onneksi meillä on koira, joka pakottaa mut ulos. Ulkoilu on alhaiseen mielialaan parasta lääkettä ja ruokakin maittaa paremmin tunnin kävelylenkin jälkeen. Motivaationi on tällä hetkellä erittäin kova etenemään pienin askelin kohti kokonaan terveellisempää elämää, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mulla ei vain tuo henkinen puoli ole juuri nyt niin vahva, että pystyisin kamalan koviin urheilusuorituksiin. Mulla on kova palo salille, mutta katsotaan nyt. Onneksi on telinevoimistelu, se on parasta!
Vaikea selittää tätä on motivaatiota, mutta ei kuitenkaan ole -kuviota. No jos yritän kertoa esimerkin!
Katselen vaikka Pinterestistä motivoivia kuvia ja ajattelen, että olisipa ihana mennä salille ja alkaa käymään siellä taas säännöllisesti. Sen jälkeen lähden kauppaan ja lenkkeilytän koiran. Sitten olisikin pari tuntia aikaa salitreeniin, mutta olen niin väsynyt, että mietin kannattaako lähteä. Mietin niin kauan, että alkaa jo ahdistaa ja sen takia jämähdän vain sohvalle. Lopulta kellokin on niin paljon, etten ehdi enää mennä.
Tää on aika klassinen esimerkki mun kohdalla. Jään pohtimaan, onko salitreeni oikeasti hyväksi mun tämän hetkiselle jaksamiselle. Toisaalta se voisi piristää, mutta pahimmillaan olla vain haitaksi.
Kuvat: Saara Partanen / Studio Mimi & Nöde
With love, Susku
