Onko munkin siedettävä epävarmuutta

Ai minkälaista on perustaa yritystä kahden alle kolme vuotiaan lapsen, energisen koiran ja vuorotyötä tekevän miehen kanssa? No lyhyesti, ei mitenkään helpoimmasta päästä! Oon tajunnut tässä kesän aikana, että kun tarpeeksi jotain haluaa, sen pystyy kyllä saavuttamaan. Tää on kuulostanut mun korviin ennen tosi tyhmältä kliseeltä, mutta ei tietysti enää, kun omalle kohdalle osui. :D

Kahtena aikasempana vuotena, kun oon esimerkiksi hakenut korkeakouluun. Joo, on ollut motivaatiota jonkin verran ja joo on kiinnostanut ihan ookoosti, mutta selkeesti mun kohdalla se ei riitä. Mä tarvitsen oikeasti 110% kiinnostuksen ja innon asiaa kohtaan, että näissä ruuhkavuosissa jaksan panostaa kyseiseen juttuun. En mennyt personal trainer-kouluun turhaan, koska en keksinyt muutakaan. En päässyt koulua läpi vahingossa viimesilläni raskaana, vaan juttu on se, että mua oikeesti kiinnosti se asia ja kiinnostaa edelleen (vaikka lopussa väsytti kyllä aivan helvetisti, enkä tainnut uskoa edes elämään :D). 

(Tämä ei tarkoita silti sitä, ettenkö aio enää hakea mihinkään muuhun kouluun. Oikeastaan on vähän turhankin paljon haaveita sen suhteen tähän elämäntilanteeseen. Onneksi oon nuori ja ehdin vaikka mitä!)

No, mutta asiaan. Oon sellainen ihminen, että tarvitsen rutiinit ja suunnitelmia. Pää menee muuten kyllä ihan sekaisin. Lasten kanssa rutiinit on tietty helppo ja erittäin tarpeellinen asia, oikeastaan pakollinen. No lasten kanssa tää puoli onkin sitten kunnossa. Uuten outona juttuna oon huomannut, että olen alkanut nauttimaan tietynlaisesta epävarmuudesta ja siitä, etten tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Juurikin lasten kohdalla en halua elää epätiedossa, että onko sitä päivähoitopaikkaa esimerkiksi enää ensi helmikuussa, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Mä luulen, että epävarmuudesta nauttiminen on tullut siitä, että melkeinpä kaikki yllättävät ja kivat asiat elämässä on tapahtunut suunnittelematta tai tietämättä niistä etukäteen. Näistä yllättävistä asioista saa ihan erilailla energiaa elämään!

Tästä päästiinkin sitten siihen, että yrittäjyys tietysti vaatii epävarmuuden sietoa. Voi olla, että olen myös tietämättäni psyykannut itseäni siihen, koska tää on tällä hetkellä mun unelma. Jos aion olla yrittäjä, mun on pakko sietää epävarmuutta. Totta kai esimerkiksi raha-asiat ottaa välillä koville, koska täällä on kuitenkin joka päivä viisi suuta ruokittavana. Jotenkin uskon silti, että asiat järjestyy jollain tapaa ja VARSINKIN, koska ne on järjestynyt tähänkin asti. Voi kuinka paljon meilläkin on ollut huonoja hetkiä ja aikoja, mutta tässä sitä ollaan. Juuri yksi äiti totesi mulle viimeisillään raskaana päiväkodin eteisessä, että ''Kyllä mäkin varmaan selviän, kun säkin oot siinä vielä.'' Joo kyllähän niitä epätoivon hetkiä on ihan muutama ollut, mutta tässä sitä ollaan edelleen ja hengitetään. Tosin en muista viimeisestä vuodesta oikein mitään. :)  

      

Laittakaa postausideoita Instagramissa tai täällä, palataan!

With love, Susku

Uuden alku vol. 5678

Heippa hei! 

Jälleen kerran palaan takaisin tuttuun ja turvalliseen Porque no:hon. Ajattelin tulla kertomaan itsestäni, koska blogini on ollut noin sata vuotta hiljainen. Nyt elämässäni aukeaa uusi sivu ja olen ryhtymässä yrittäjäksi. Siksi aktivoiduin blogini kanssa, tästä tulee yksi työvälineeni. 

Tervetuloa siis uudet ja vanhat!

Olen Susanna, 23-vuotias ja kahden lapsen äiti. Olen ammatiltani Personal trainer sekä Biancaneven edustaja. Intohimoni on liikunta -sekä ravitsemusasiat ja kuntosalilla käynti. Tykkään myös kirjoittaa, somettaa, seurata muotia ja sisustaa. Olen kahviaddikti ja herkkä persoona. Askartelu on tapani laittaa aivot narikkaan ja juhlien järjestäminen on myös hauskaa puuhaa. Tykkään monista jutuista, mutta piirtää en osaa. Olen myös erittäin huono elektroniikan kanssa. Yritän opetella perfektionismista pois, teininä sairastin anoreksian. Anoreksia on historiaa, mutta ahdistus on edelleen vahvasti mukana matkassani ja sen kanssa teen töitä joka päivä. Olen ihminen, jonka mieliala muuttuu sekunnissa ja elän vahvasti tunteella. Olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta tykkään myös olla yksin. Mua ärsyttää epäkohteliaat ihmiset sekä turha draama. En jaksa lapsellista valitusta päivästä toiseen ja yritän levittää positiivisuutta, vaikka välillä mullakin on paska päivä.

Meidän perheeseen kuuluu mun lisäksi mun parempi puolisko, 1 ja 2-vuotiaat lapset sekä 3-vuotias labradorinnoutaja. Meillä on kesällä 2020 häät ja me asutaan 3H+K kerrostaloasunnossa järven rannalla. 

Oon ollut reilu kaksi vuotta kotona, joten nyt meidän elämässä aukeaa ihan uusi sivu. Perustan toiminimen ihan kohta, apua!

Niin ja Porque no tulee mun ensimmäisestä tatuoinnista ranteessa. 

 With love, Susku

Tässä kuussa aion synnyttää

Moikka,

Huomenna käynnistyy raskausviikko 38 eli yhtenä kappaleena ollaan vielä. Onnihan syntyi 37+1, joten kaikki sen yli on ihan uutta. Wuhuu maha kasvaa ja olo vaan menee pahemmaksi. No, kokemus se tämäkin. Katotaan päästäänkö laskettuun asti. Mielellään ei. Oon aika puhki jo nyt. Mulla on ollut nyt muutaman päivän taas pahoinvointia ja vatsa on ollut sekaisin. Tänään päivällä tuli totaali kuolema. Makasin varmaan viisi tuntia sängyssä ja nukuin. Yleiskunto meni jotenkin tosi heikoksi, päässä vaan pyöri ja sydän jyskytti. Tänään on ollut myös menkkajomotusta ja ah niin ihania sukkapuikkokipuja. Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Missasin rantsutreffitkin kaverin kanssa, ärsyttää. 

 

No, empä anna yhden päivän masentaa. Nyt on jo parempi olo. En todellakaan olis päivällä pystynyt edes olemaan koneen ääressä. Näistä ennen synnytystä -kivuista mulla ei oo vaan aikasempaa kokemusta, joten tää kaikki on ihan uutta. Onni ei paljoa varoitellut tulostaan.:) 

Elokuukin vaihtui tänään ja tässä kuussa on vihdoin laskettu aika! Pahimmassa tapauksessa jos menisi vielä reilusti yliaikaa, vauva syntyisi silti elokuussa. Paitsi, jos hän päättää vetää ihan överit ja syntyä 42+2 eli 1.9. Hui, kuulostaa pahalta. Mutta pahimmillaankin kuukausi enää. Oon saanut jostain jotain outoa energiaa tähän loppuun kaikesta huolimatta. Oon kävellut paljon! Armin kanssa ollaan käyty nyt aamuisin pidemmillä lenkeillä, kun on ollut tosi hyvät säät. Eipä se kotona vauvan syntymän kyttääminenkään kauhean kivaa ole. Parempi yrittää keksiä tekemistä ja nauttia vielä kesästä. Oon myös yrittänyt ajatella, että nauti nyt vielä, kun voit yhden lapsen äitinä olemisesta. Mutta en oo kauheesti nauttimisen aiheita tän pötsin kanssa löytänyt. Huono äiti -fiilis kaihertaa tosi usein, kun ei vaan pysty eikä kykene. 

 

Osku aloittaa perjantaina taas työt. Oskullahan on ollut ensin neljä viikkoa kesälomaa ja sitten about toiset neljä viikkoa isyyslomaa. Eli ollaan oltu koko kesä yhdessä. Se on ollut kyllä ihan parasta, koska apu on ollut tarpeen. Jännittää perjantai ja yritän asennoitua siihen jo nyt. Oskulla on heti aika pitkä päivä ja mun pitää handlata kaikki kotona Onnin ja Armin kanssa. Täytyy tehdä varmaan joku aikataulu, ettei tuu sellaista hetkee, joka olisi tyhjä. Onni on niin tekeväinen nyt, ettei hän viihdy kotona paikallaan juurikaan. Kyllähän mä nyt selviän. Jännittää eniten vaan kaikki kivut ja väsymykset. Pyllynpesu ja kanniskelu on kaikista haastavinta, koska lähes poikkeuksetta niiden mukana tulee semmoinen olo kuin joku puukottaisi mua vatsaan. 

Mutta palaillaan taas. Odotan innolla, että pääsen kirjoittamaan synnytyksestä!

 With love, Susku

Raskausviikko 36+4 kuulumiset

Mulle on nyt tullut joku virtapiikki ja tuntuu, että on energiaa vaikka mihin. Tai no, ennen kello viittä iltapäivällä, kunnes huomaan käyväni ylikierroksilla ja oon ihan puhki. Onnistakin aloin about näillä viikoilla riehumaan ja esimerkiksi imuroimaan kauhealla raivolla. Mitä enemmän sattui sen parempi. Nyt on ihan sama ja plussana siihen, että en jaksaisi kauheasti yli 37 viikon odotella. Varmasti auttaa hirveästi tää miettiminen ja odottaminen, koska syntyy jne. Ei kukaan muukaan jaksa odottaa. Pari päivää sitten neljä ihmistä kysyi, joko mä synnytän. Kyllä mä sitten ilmoitan.;)

Armi sai lääkäriltä laihismääräyksen ja mehän rykästiin eilen oikein kunnon lenkki. Ei se hyvältä tuntunut tuolla lämmössä, mutta henkisesti se oli kyllä super ihanaa. Kävelin ihan tarkoituksella astetta reippaammin, mutta Armi sai hoitaa vielä kuntoilupuolta uimalla. Täytyi ottaa vähän lepoa, että jaksoin takaisin kotiinkin. 

 

Pesänrakennusvietti on ihan maksimissaan. Ainut mikä sitä hidastaa on mun aivot, jotka ei vaan saa asioita järkevästi jäsenneltyä päässä. Tilaa on, kunhan järjestän asiat järkevästi. Mutta mitä se sellainen järkevä on ja niin edespäin... Saatan pyöriä tunnin ja ''järjestellä'', mutta mikään ei kuitenkaan ole järjestyksessä tai paikallaan. Jos joku haluaa tulla auttamaan Kon Marituksessa niin tervetuloa! Se ois yksi iso projekti ja ennen muuttoa mielellään. Muuttopäivä, saatika asunto ei tosin ole tiedossa vielä, joten en ota ressiä siitä. Oon mä kuitenkin pikku hiljaa heitellut turhia juttuja roskiin ja laittanut vaatteita kiertoon. 

Tää maha alkaa olla iso ja saan kyllä kuulla siitä. Kyllä sitäkin epäillään, että jos siellä onkin kaksi! Se toinen on vaan ollut hyvin piilossa... Luotan kuitenkin Suomen terveydenhuoltoon ihan ookoosti. Joo, mutta kyllä se isolta tuntuukin. En oikein tiedä miten päin olisin ja tuleekin pyörittyä täällä 59 neliön sisällä ihan ahkerasti. Yöt on helpompia kuin Onnia odottaessa, mutta ei silti helppoja. Kaikista hankalin on löytää edes ihan vähän hyvä asento, jossa ei satu mihinkään. Sitten on tietysti pissahätä, nälkä ja närästys. Mutta ei niistä sen enempää.:) 

Mun täytyy jo muuten kirjoittaa lista arvauksista mitä ollaan saatu läheisiltä, koska vauva syntyy. Kaikkea löytyy väliltä 26.7-21.8. Mä ite toivoisin, että beibe näkis päivänvalon jo tässä kuussa. Laskettu aikahan on siis 16.8. Täytyy jatkaa ahkerasti siis lenkkeilyä.

Kipuja on jonkin verran, mutta henkisesti on ehdottomasti raskainta. Mulla on kauhea ikävä Onnin kanssa touhuamista ja varsinkin nyt, kun hän on jo niin iso poika. Syliin pitäisi päästä, äidin kanssa tanssia ja pitää käsiä tukena, kun seistään. Kamala todeta ihan liian usein, että äiti ei jaksa ja äitiin sattuu. Kipu on kyllä niin lamaannuttava juttu. Onneksi Osku viettelee nyt isyyslomaa. Olisin muuten varmaan maannut viikolta 30 vuodelevossa, koska Onni on melko raskasrakenteinen lapsi. Synnytyksen jälkeen arvostaa varmasti taas elämän pieniä hyviä asioita. Sen verran kauan on tässä tullut tuskailtua pallomasina. Ei enää kauaa!

With love, Susku

Miksi vaihtaa uuteen kun vanha on paras

Moi!

Yritin räpiköidä pitkään ilman blogia, blogin kanssa, blogin kanssa Lilyssä... Tässä on nyt mennyt kaksi vuotta ilman aktiivista bloggaamista, mutta silti oon aatellut asiaa noin kerran kuukaudessa. Joku kirjoittamisessa polttelee. Oon aina tykännyt kyllä kirjoittaa, mutta nykyään se on ehkä enemmän henkireikä kuin vaan tykkääminen. Motivaatio on myös ehkä vähän muuttanut muotoaan. Ennen oli hirveän tärkeä saada lukijoita, mutta nyt kirjoitan kaikista mieluiten vain itselle muistoksi. Totta kai lukijat on ihana ja tärkeä asia, mutta ensisijaisesti kirjoitan, koska tekstejä on kiva lukea joskus kymmenen vuoden päästä. On jo nyt hauska lukea omia vanhoja juttuja. Onneksi jätin tähän blogiin osan. Jännää, kuinka elämä muuttuu.

Niin, en olisi ehkä kaksi vuotta sitten uskonut, jos joku olisi tullut kertomaan tämän hetkisen elämän tilanteeni. Kohta vuoden ikäinen esikoispoika, pikkukakkonen tuloillaan, oma (jopa ihan käyttäytyvä) koira, kihlasormus sormessa ja 3 huonetta + keittiö etsinnässä. Asioita on tapahtunut todella nopeasti, mutta eipä mua tässä vauhti hirveesti ole hirvittänyt. Tuntuu kuin oltaisiin oltu Oskarin kanssa yhdessä paljon pidempään. 

Mä en oikein oppinut ikinä käyttämään kunnolla sitä Lilyä ja mulla meni hermo! Olin ihan varma, etten osaa käyttää enää tätäkään, mutta ihan hyvin kaikki muistuu mieleen, jee! Mä en ota bloggaamisesta enää mitään paineita. Bloggaan, kun huvittaa ja jos ei, niin ei. Mun lasten naamakuvia en julkaise netissä, mutta kyllä ne täällä tulee vilahtelemaan. Oon nyt raskausviikolla 36+3, joten voin myös poksahtaa koska vaan. Niin jännää! Onni syntyi kolme viikkoa etuajassa ihan yllättäen, enkä ehtinyt koko synnytystä edes alkaa jännäämään. Nyt osaa vähän odottaa jos tääkin pikku kaveri tulis vähän aiemmin veljensä tavoin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Vauvat kuitenkin syntyy, kun niitä huvittaa...;) 

 With love, Susku