2015/03/18

Koirajuttuja









Meidän uuden perheenjäsenen tuloon on enää noin kolme viikkoa! Olenkin käynyt tiuhaan tahtiin läheisessä Mustissa&Mirrissä, hups. Loppu peleissä sitä huomaa, että ei uudelle koiranpennulle ihan kauheasti kannata kaikkea heti ostaa. Eihän sitä voi edes tietää etukäteen onko hän pallo -vai luutyyppiä, hehe. Juttelinkin myyjän kanssa, että pari lelua riittää aluksi, vaikka tekisi mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi! Kalliit lelut voikin olla sitten viikon päästä ihan palasina. Aada esimerkiksi on sellainen tyyppi, että lelujen rikkomiseen menee kaksi sekunttia, mutta luita hän järsii, vaikka koko päivän. Pallot on myös ihan lemppareita, mutta nekin täytyy rikkoa, jos siihen saa mahdollisuuden. Pallo onkin aika usein hyllyllä, haha. 

Ostinkín meidän pennulle sitten muutaman lelun, ihan sika mageen hihnan, liian kalliin kupin, kakkapussitelineen (joka on Aadalla väliaikaisesti käytössä) ja koulutusnameja. Nuo kaksi lelua on oikein mainiot, kun pennulla kutisee hampaat. Tuo kuusijalkainen hämähäkki oli joku outo päähänpistos, koska mähän inhoan hämähäkkejä yli kaiken. Tuohan on kauhean pelottavakin!:-D Noh, ainakin Aada tykkäsi, kun vähän testailtiin sitä. 

Hihna on aika käytännöllinen. Juuri sopivan kokoinen, että ei jää paljoa kiskomisvaraa. Hihnaa ympäröi myös heijastinnauha, joka on iiiso plussa. Se oikeastaan sai mut tuon ostamaankin, niin ja tuo väri! 

Kuppia kävin jo aikaisemmin katselemassa, mutta en raskinut ostaa. Seuraavalla käynnillä kuitenkin nappasin sen mukaan. Olihan se kallis, mutta onhan se hitsin hieno! Kakkapussiteline on aika rock ja tosi kätevä! Ihme, etten ole aikaisemmin hoksannut tuota, koska inhoan, kun kakkapussit roikkuu hihnassa, on tiellä ja tippuilee matkan varrelle, eikä niitä ole koskaan tarpeeksi mukana. 

Oon aika innoissani. Kaikista eniten odotan, että pääsen Mustin&Mirrin pentutreffeille, koska Aadan kanssa ei koskaan sellaisessa käyty. Ystäväni Nellan ja hänen nyt jo reilu vuoden vanhan villakoiran kanssa kävinkin ja ihastuin täysin kyseiseen tapahtumaan! Se tulee olemaan varmaan mun viikon kohokohta, kun pääsee juttelemaan koiraihmisten kanssa ja pennut saa samalla touhuilla omiaan. 

Vielä täytyy laittaa koti siihen kuntoon, että tänne voi pennun ottaa. Meillä on hirveä kasa johtoja olkkarissa. En ole vielä keksinyt ratkaisua niille, mutta eiköhän ne johonkin tungeta! Aada ei koskaan johtoihin ole koskenut, mutta varaudun pahimpaan. Mitään sisäkukkasia, uusia huonekaluja tai helposti rikki meneviä juttujakaan en ole tänne hankkinut. Huonekalujen ostot saa odottaa sen aikaa, kun pentu kasvaa. Ei olisi kauhean kiva, jos uuden hyllyn kulmat heti pureskeltaisiin rikki. 
Pentuaitaus täytyy vielä hommata, koska totesin sen hyväksi ainakin Aadan kanssa. Ei tarvitse sitten pelätä, että koti on palasina, kun on poissa. 

Kohta alkaa sitten pikku koiruliinin kasvatus. Hassua, että siitä on jo viisi vuotta, kun Aada oli pieni. Tuntuu, että kaikki on ihan unohduksissa! Täytyy vähän kerrata netistä, hehe. Luulen myös, että kasvattaja antaa aika hyvät ohjeet meidän matkaan.

En millään jaksaisi odottaa, mutta hyvä, että on vielä aikaa laittaa koti kuntoon!

With love, Susku

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa lukea kun oot näin sanotaanko 'maan pinnalla' tän asian suhteen! Juuri nuo kalusteostosten siirtämiset ym, monet ei ajattele noin pitkälle. Tuleeko pentu ihan kasvattajalta vai miten? Ootteko jo ruokamerkkiä miettinyt vauvalle? Hah, hirveä kysymystulva mutta mitä muuta voi eläintenhoitajalta odottaa.. :D

    Ja tiedän tuon odottamisen tuskan! Onneksi pääsiäiseen ei ole enää kovin kauaa :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentu tulee kasvattajalta 350 km päästä.:) En ole vielä ruokamerkkiä miettinyt, ajattelin kuunnella sen suhteen kokenutta kasvattajaa!

      Poista
  2. Ostapa Aadallekin kakkapussiteline remmiin, kun olet sen Mustin ja Mirrin vakiasiakas:), kiitos!

    VastaaPoista
  3. Muista sitten aina eteisen, vaatehuoneen, kaappien ja kenkäkomeroiden ovet kiinni! Aada ei syönyt aikanaan kuin ne yhdet mun crocksit ja nekin oli ulkona, terassilla. Mutta, mutta vielä et tidä tästä uudesta......

    VastaaPoista